Politiikka
30.6.2026 07:15 ・ Päivitetty: 30.6.2026 07:38
Garden Helsinki -hallihankkeesta kuusi kantelua oikeuskanslerille
Valtioneuvoston oikeuskanslerille on kanneltu kuusi kertaa valtiontuen myöntämisestä Garden Helsinki -hankkeelle.
Oikeuskanslerin kirjaamon mukaan kantelut on jätetty 25.-29. kesäkuuta. Lähes samansisältöiset kantelut koskevat hallituksen tai pääministeri Petteri Orpon (kok.) menettelyä tuen myöntämisessä.
Orpon hallitus päätti huhtikuun kehysriihessään vuonna 2025 35 miljoonan euron valtiontuesta Garden Helsingille. Päätös on herättänyt vilkasta julkista keskustelua.
Yksi kantelijoista on vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirihallituksen jäsen Aleksi Salonen. Hän perustelee kanteluaan sosiaalisessa mediassa päätöksentekoprosessin ohittamisella.
– Normaali järjestys olisi ollut: hakemus, OKM:n virkamiesvalmistelu, lausunto yritystukineuvottelukunnalta, EU-notifikaatio, budjettikäsittely eduskunnassa, päätös. Tässä tapauksessa järjestys oli päinvastainen. Ensin poliittinen lupaus, sitten kaikki muu, Salonen kirjoittaa Facebookissa.
SALONEN kertoo tilanneensa aiheeseen liittyvät asiakirjat opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM).
– OKM:n omat asiakirjat vahvistavat tämän. Ministeriön tammikuussa 2026 kirjoittama muistio toteaa suoraan että valtionavustusta ei ole vielä sisällytetty budjettiin ja että asia on edelleen valmistelussa – yhdeksän kuukautta sen jälkeen kun hallitus antoi julkisen lupauksen 35 miljoonasta, hän kirjoittaa postauksessaan.
Helsingin Sanomat uutisoi eilen kaikkien Garden Helsinki -hankkeen keskeisten toimijoiden olevan kytköksissä Helsingin kokoomukseen ja kokoomuksen vaalirahoitukseen. Lehden mukaan Orpon hallitus teki tukipäätöksen samoihin aikoihin, kun hankkeen puuhamiehet järjestelivät kokoomuksen – ja myös Orpon omaa – vaalirahoitusta kunta- ja aluevaaleihin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
