Ulkomaat
4.5.2024 06:54 ・ Päivitetty: 4.5.2024 06:54
Gazan tulitauosta neuvotellaan taas – Blinken: Gazan kansan ja aselevon esteenä on vai Hamas
WHO varoittaa, että Israelin mahdollinen maahyökkäys Rafahiin voisi johtaa verilöylyyn.
Äärijärjestö Hamasin delegaation on määrä saapua lauantaina Egyptin pääkaupunkiin Kairoon jatkamaan kuukausikaupalla paikallaan junnanneita Gazan aseleponeuvotteluja. Hamasin on määrä ottaa kantaa ehdotukseen, joka toteutuessaan muun muassa lopettaisi taistelut 40 päiväksi ja johtaisi jopa tuhansien palestiinalaisvankien vapauttamiseen vastineeksi Hamasin ja muiden äärijärjestöjen sieppaamien panttivankien vapauttamisesta.
- Ainut asia, joka enää on Gazan kansan ja aselevon esteenä on Hamas, painotti Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken perjantaina.
Hamas kertoi omassa tiedotteessaan tarkastelleensa tuoreinta ehdotusta “positiivisessa hengessä”.
- Ja lähdemme Kairoon samassa hengessä, jotta voisimme päästä sopimukseen, tiedotteessa vakuutettiin.
Täysimittainen sotilasoperaatio Rafahissa voisi johtaa verilöylyyn ja heikentää jo entisestään vaurioitunutta terveydenhuoltojärjestelmää
USA ei tue hyökkäystä Rafahiin.
Aseleponeuvottelujen suurimpia pullonkauloja ovat olleet Hamasin vaatimus pysyvästä aselevosta sekä Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun toistuvat vakuutukset siitä, että Israel tekee lopulta maahyökkäyksen Rafahiin, saatiinpa aselepo aikaan tai ei.
Blinken toisti jälleen, että Yhdysvallat ei tue suunnitelmaa hyökkäyksestä Rafahiin, minne toista miljoonaa palestiinalaista on paennut taisteluja. Hänen mukaansa isku Rafahin kaupunkiin aiheuttaisi tuhoja, jotka eivät ole hyväksyttävissä.
Arizonassa puhuneen Blinkenin mukaan Israel ei ole esittänyt Yhdysvalloille suunnitelmaa, jolla Gazan siviilejä pystyttäisiin suojelemaan. Blinkenin mukaan tämä tarkoittaa sitä, ettei Yhdysvallat voi tukea hyökkäystä.
MYÖS YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO varoitti jälleen kerran hyökkäyksestä Rafahiin viestipalvelu X:ssä.
WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi, että hyökkäys Rafahiin heikentäisi entisestään jo muutenkin pahasti tuhoutunutta terveydenhuoltojärjestelmää.
- WHO on syvästi huolissaan siitä, että täysimittainen sotilasoperaatio Rafahissa voisi johtaa verilöylyyn ja heikentää jo entisestään vaurioitunutta terveydenhuoltojärjestelmää, hän kirjoitti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.