Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Haavisto: pakotelistan valmistelu alkaa, syynä Navalnyin myrkytys – “Venäjä ei ole ollut yhteistyöhaluinen”

EU:n ulkoministereillä on poliittinen yhteisymmärrys siitä, että Venäjää vastaan langetetaan pakotteita oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin myrkytyksen vuoksi, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Haaviston mukaan pakotteet kohdistuvat yksittäisiin henkilöihin ja voivat olla esimerkiksi matkustusrajoituksia tai varojen jäädyttämisiä. Listan valmistelu alkaa.

Saksa ja Ranska olivat esittäneet, että EU vastaisi Navalnyin myrkytykseen langettamalla pakotteita Venäjää vastaan. Haaviston mukaan myös Suomi näki tarpeellisena, että EU reagoisi tapaukseen.

Haavisto sanoo, että pakotteiden perusteena on erityisesti kaksi raskauttavaa tekijää.

– Se, että tällaista kiellettyä Novitshok-ryhmään kuuluvaa myrkkyä on Venäjällä valmistettu ja pidetty hallussa. Sitähän ei pitäisi kenelläkään olla. Toinen asia on se, että sitä on käytetty keskeistä oppositiopoliitikkoa vastaan, ja Venäjä ei ole ollut yhteistyöhaluinen tämän tapauksen selvittämisessä, Haavisto sanoi.

Haavisto ei kommentoinut, kuinka pitkä Navalnyi-pakotelistasta on tulossa. Hän ei myöskään ottanut kantaa siihen, onko kaavailluilla nimillä yhteyksiä Suomeen.

– Pakotteissa on sellaisia henkilöitä Venäjän hallinnossa, joiden katsotaan liittyvän Novitshok-myrkyn joko kehittämiseen, varastoimiseen, levittämiseen tai vastuuseen siitä, että sitä on voitu varastoista viedä eteenpäin.

Navalnyi myrkytettiin elokuun lopussa Tomskissa Siperiassa, minkä jälkeen hän oli sairaalahoidossa Saksassa.

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW vahvisti viime viikolla, että Navalnyista otetuista näytteistä on löytynyt jälkiä Novitshok-ryhmän hermomyrkystä. Novitshokin käyttö viittaa siihen, että myrkytyksen takana oli Venäjän valtiollinen toimija.

Pakotelistalle voidaan lisätä myös Lukashenka.

EU:n ulkoministerit pääsivät sopuun myös toisesta pakoteasiasta, eli Valko-Venäjää koskevia pakotteiden laajentamisesta.

Ulkoministerien mukaan EU:n pakotelistalle voidaan lisätä myös Valko-Venäjää hallitseva Aljaksandr Lukashenka, koska maan tilanne ei ole parantunut.

Laajennettu pakotelista menee EU:n valmistelukoneiston läpi ennen kuin se voi tulla voimaan. Haavisto arvioi, että käsittelyyn voi kulua muutama viikko.

Jos Valko-Venäjän tilanne yhtäkkiä muuttuisi merkittävästi, Haaviston mukaan arvioita listan täydentämisestä voidaan vielä muuttaa.

EU on aiemmin hyväksynyt pakotelistan, jolla on 40 ihmistä, jotka olivat mukana vilpillisenä pidetyn vaalituloksen järjestämisessä ja mielenosoittajiin kohdistuvissa voimatoimissa.

Pakotteet ovat sisältäneet matkustuskieltoja ja varojen jäädyttämisiä.

Aiemmin EU on vältellyt Lukashenkan itsensä rankaisemista siinä toivossa, että hänet voisi suostutella neuvottelemaan maan opposition kanssa kriisin ratkaisusta.

Sunnuntaina turvallisuusviranomaiset kuitenkin pyrkivät tukahduttamaan mielenosoituksen Minskissä vesitykkien ja tainnutuskranaattien voimin ja ottivat jälleen kiinni satoja mielenosoittajia.

Lukashenka voitti virallisten tulosten mukaan elokuun alussa pidetyt presidentinvaalit. Sekä Valko-Venäjän opposition että länsimaiden mukaan vaalit olivat vilpilliset eikä niiden tulos ole pätevä. Vaalien jäljiltä on ollut mittavia mielenosoituksia, joissa vastustetaan paitsi vaalitulosta myös Lukashenkan valtaa.

EU aikoo myös vähentää kahdenvälistä yhteistyötään Valko-Venäjän viranomaisten kanssa ja lisätä tukeaan Valko-Venäjän kansalaisille ja kansalaisyhteiskunnalle. Lisää rahavaroja on välittömästi suunnattu väkivallan uhrien, kansalaisjärjestöjen ja itsenäisten tiedotusvälineiden käyttöön.

STT–Heta Hassinen, Tapio Pellinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE