Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Häirikön äänestäminen on kuin ampuisi itseään ihan vähän polveen” – asiantuntijan mukaan räksytys ja yksin jääminen on varmin tapa olla vaikuttamatta mihinkään oikeaan

LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Kuntapolitiikasta on tullut moniäänisempää. Sekä kuntalaisten että päättäjien mahdollisuudet tuoda mielipiteitään esille ovat lisääntyneet. Kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Jenni Airaksinen (kuvassa) Tampereen yliopistosta näkee kehityksessä sekä hyvää että huonoa.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Airaksinen kuvaa kuntapolitiikan kentän pirstoutuneen 2000-luvun alkuun verrattuna, kun perinteisesti vahvat kuntapuolueet – keskusta, kokoomus ja SDP – ovat saaneet haastajia muista puolueista, kuten vihreistä ja perussuomalaisista.

– Lisäksi on tullut paljon erilaisia puolueisiin sitoutumattomien ryhmiä – yhden asian liikkeitä – ja myös puolueiden ryhmät ovat osittain sisäisesti hajanaisempia, Airaksinen kuvailee.

Hänen mielestään tämä kehitys yhdistettynä sosiaalisen median ”alentuneeseen kynnykseen tuutata omaa näkemystään, haastaa ja haukkua”, on vaikuttanut siihen, ettei politiikka välttämättä näyttäydy yhtä selkeänä kuin ennen.

– Kuka vain voi kommentoida mistä näkökulmasta tahansa minkä vain kunnan mitä hyvänsä päätöstä. Ennen se oli Teboil, missä saatoit meuhata niistä. Ei ennen ollut sellaisia areenoita, missä olisit käynyt haukkumassa vaikka jotain Tampereen kaavapäätöstä. Nyt voit mennä Facebookiin Tampereen kuntapolitiikka -ryhmään.

– En tuomitsisi sosiaalista mediaa ihan huonoksi, koska se on oikeasti antanut mahdollisuuden, että päätöksistä pystytään keskustelemaan huomattavasti tasa-arvoisemmin kuin ennen. Tämä on demokratian kannalta mahdollisuus, jos me osaisimme sitä käyttää, Airaksinen sanoo.

Jenni Airaksinen nostaakin kotikaupunkinsa Tampereen kuntapolitiikkaa puivan fb-ryhmän hyväksi esimerkiksi siitä, miten päättäjät ja kaupunkilaiset voivat kohdata somessa keskustelun merkeissä.

– Esimerkiksi apulaispormestarit käyvät aika sinnikkäästi ampumassa alas huhuja, selittämässä ja oikomassa väärinkäsityksiä. Vaikka välillä jankataan, on täällä ihan aitoa kansalaiskeskustelua.

”Saako sillä paljon julkisuutta, että ärähtää ja jyrähtää somessa?”

Kansalaiskeskustelun areenoiden lisääntyminen on myönteinen asia, mutta samalla Jenni Airaksinen tunnistaa somen selvästi madaltaneen kynnystä esimerkiksi luottamushenkilöiden häirintään ja uhkailuun. Epäasialliseen käytökseen eivät syyllisty vain kansalaiset, vaan myös poliitikot itse.

Siihen, kuinka rakentavaa keskustelua päätöksistä eri areenoilla käydään, voi jokainen vaikuttaa. Jenni Airaksinen toivoo, että itse kukin pyrkisi luomaan sellaista kulttuuria, että ihmiset eivät joutuisi pelkäämään suunsa avaamista.

– On hirveästi luottamushenkilöitä, joiden ei kertaakaan tarvitse käyttää yhtään asiatonta kommenttia ja vitsit soikoon, miten hyvin he saavat sen äänestäjänsä viestin perille!

Airaksinen peräänkuuluttaa myös median roolia keskustelun sävyn luojana ja siinä, millaisia mielikuvia kuntapolitiikasta ihmisille syntyy.

– Saako esimerkiksi sillä paljon julkisuutta, että ärähtää, jyrähtää ja on asiallisuuden rajamailla somessa?

– Harvoin se on uutinen, että tämä ihminen – ikuinen konsensuksen hakija – sai jengin taas kulkemaan samaan suuntaan. Kuntapolitiikassa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka tiedetään aivan velhoiksi politiikan kätilöinnissä, mutta eivät he juuri lehtien palstoilla paistattele.

”Älkää äänestäkö häirikköjä, joiden elämäntehtävä on luoda eripuraa.”

Äänestäjät voivat vaikuttaa siihen, millaista keskustelua valtuustoissa luottamushenkilöiden kesken käydään. Jenni Airaksisella on yksinkertainen neuvo äänestäjille:

– Älkää äänestäkö häirikköjä, joiden elämäntehtävä on dissata, solvata, luoda eripuraa ja levittää disinformaatiota.

– Häirikön äänestäminen on kuin ampuisi itseään ihan vähän polveen, koska se häirikkö vaikeuttaa juuri sen kunnan toimintaa, joka yrittää tehdä sinun arkielämästäsi helpointa ja parasta mahdollista.

Hän muistuttaa, että kuntapolitiikka on yhteispeliä. Yhteistyökyky on avainasemassa, jos valtuutettu aidosti haluaa vaikuttaa asioihin.

– Räksytys ja yksin jääminen on varmin tapa olla vaikuttamatta mihinkään oikeaan. Se voi olla myös joillekin ihan tietoinen strategia. Ei tarvitse tehdä mitään tai perehtyä mihinkään, kun vain haukkuu kaikkea, eikä esitä mitään omaa – tai ainakaan mitään sellaista, mihin myös muut voisivat sitoutua.

Jenni Airaksinen perkaa vaalien jälkeen aloittavien valtuustojen suurimpia haasteita Demokraatin numerossa 10/2021, joka ilmestyy 27.toukokuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE