Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Häkkänen haukkuu maan rakoon hallituksen keskeisen uudistuksen: “Karmea nuorten ja veronmaksajien kannalta”

Antti Häkkänen on kokoomuksen varapuheenjohtaja.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen murjoo kirjoituksessaan maan rakoon hallituksen esityksen oppivelvollisuuden pidentämiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Häkkäsen mukaan uudistuksen sisältö on karmea nuorten ja veronmaksajien kannalta.

– Miksi ei panosteta koulutuksen sisältöön ja laatuun, miksi tätä mekaanista koulupakkoa edelleen suitsutetaan? Lähempi tarkastelu osoittaa, että tämä hanke ei ole järkevää koulutus- tai työllisyyspolitiikkaa, vaan vastuutonta veronmaksajien rahojen tuhlausta, hän kirjoittaa.

– Jos ensin valitaan ideologisin perustein keino ilman tietoa vaikuttavuudesta ja kustannuksista, niin ongelma ei välttämättä poistu mihinkään, mutta verot nousevat ja rahaa palaa kankkulan kaivoon. Oppivelvollisuuden pidentämisen kanssa on käymässä juuri näin, hän kirjoittaa.

Häkkänen kirjoittaa, että tällä hetkellä noin 90-95% ikäluokasta suorittaa lopulta tutkinnon.

– Vain noin 5% ikäluokasta ei suorita ammattikoulua tai lukiota loppuun. Ei tarvita kaavamaista oppivelvollisuusiän pidentämistä koko nuorisolle vaan täsmällistä ja yksilöllistä lisätukea 5%:lle nuorista.

– Vasemmistohallituksen tapa hoitaa yhteiskunnan asioita on verojen kiristäminen ja rahan jakaminen holtittomasti joka paikkaan. Me Kokoomuksessa suosimme täsmällisiä ongelman juurisyihin puuttuvia yksilöllisiä ratkaisuja niin koulutuksessa, sosiaaliturvassa, työllisyydessä kuin sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Lisää aiheesta

Häkkänen kirjoittaa, että oppimateriaalien kustannuksia on käytetty hankkeen yhtenä perusteena. Tämäkään perustelu ei kestä hänen mukaansa lähempää tarkastelua, oppimateriaalilisällä pienituloiset saavat jo tällä hetkellä avun.

– Hanke näyttää täysin holtittomalta julkisten menojen ja verojen kasvattamiselta saavutettavaan hyötyyn nähden. Marinin vasemmistohallitus esittää, että jatkossa kaikki opiskelijat ja perheet saisivat ilmaiseksi kaikki oppimateriaalit. Tämä johtaisi 72,8 miljoonan euron lisämenoihin, kansalaisten veronkiristyksiin ja ostovoiman leikkaamiseen.

– Pienituloisille perheille teimme Kokoomuksen ja Keskustan toimesta viime hallituksessa opintotukeen nyt käytössä olevan oppimateriaalilisän… Esimerkiksi vuonna 2019 oppimateriaalilisää maksettiin runsaat 6,8 milj. euroa yhteensä noin 33 700 opiskelijalle. Marinin hallituksen malli maksaa tältä osin 72,8 miljoonaa euroa. Tarpeetonta menojen ja verojen paisuttamista siis pitkälle yli 60 miljoonalla eurolla vuodessa.

Häkkäsen  mielestä oppivelvollisuusuudistus ei ole myöskään hyvä työllisyystoimi.

– Tämän tehottomampaa ja veronmaksajille kalliimpaa keinoa saa etsiä. VM laskee oppivelvollisuuden pidentämisen tuovan 1600 työllistä lisää vuonna 2029. Siis vuosikymmenen lopussa vasta? Oppivelvollisuusiän pidentäminen maksaa 129 miljoonaa euroa vuodessa, eli 1,1 miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä. Vuoteen 2065 mennessä luvataan 15 000 työllistä oppivelvollisuusiän pidentämisellä. Hintalappu tuohon mennessä tarkoittaa 5,8 miljardia euroa. Verot nousevat ja ostovoima heikkenee palkansaajalla, eläkeläisellä ja yrittäjällä. Rahat ovat pois kansalaisten ostovoimasta tai esimerkiksi vanhustenhuollosta.

Häkkänen sanoo, että oppivelvollisuusiän pidentämisen 129 miljoonan euron vuotuisesta hintalapusta vain 14 miljoonaa kohdistuu itse ongelmaan: oppimisen tukeen ja apuun.

– Vain 10% verorahoista auttaa nuoria opintojen keskeyttämisongelmissa. Lisäkustannuksista vain 14 miljoonaa euroa menee tavoitteen, eli opintojen keskeyttämisen ehkäisyn todelliseen edistämiseen: opinto-ohjaukseen, yksilölliseen tukeen ja perusopetuksesta toiselle asteelle siirtymisen tukeen. Tätä ei voi liikaa korostaa: 115 miljoonaa euroa vuodessa – vuosikymmenen aikana miljardi euroa – menee hukkaan. Tämän hankkeen pääasiallinen vaikutus opintoihin saataisiin aikaiseksi tuolla 14 miljoonalla eurolla. Sen voisi vaikka helposti tuplata ja laittaa 28 miljoonaa euroa yksilölliseen tukeen niille nuorille, jotka apua tarvitsevat.

Häkkänen sanoo, että resurssit pitäisi panostaa varhaiseen oppimisen tukeen, peruskoulun vahvistamiseen, pienryhmiin ja opinto-ohjaukseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE