Kaiken onnen ja kiiltokuvien keskellä kuitenkin erilaiset globaalit ja paikalliset haasteet murentavat perustuksia, eikä kaikkien hymy enää ylläkään korvasta korvaan. Kasvava eriarvoisuus, populismi ja ääriliikkeet, pandemiat, turvallisuusuhat, työ- ja elinkeinoelämän vastakkainasettelu sekä väestön ikärakenne tuovat epävarmuutta ja uhkia tavallisten ihmisten arkeen, mutta myös haastavat näiden ongelmien kanssa painivia asiantuntijoita, virkamiehiä sekä poliitikkoja.

Hyvinvointiyhteiskunnan erilaiset uhat ovat tuoneet mukanaan monia edelleen haastavia ongelmia syrjäytymisen, työttömyyden, mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä muiden terveysongelmien osalta. Huono-osaisuus siirtyy usein sukupolvelta toiselle ja ongelmat kerääntyvät lumipallo-efektimäisesti samoille yksilöille. Usein ongelmien kasaantuminen alkaa jo lapsuudessa, vaikka laadukkaasta varhaiskasvatuksesta alkaen pyrimme ennaltaehkäisyyn.

Nykyinen oppivelvollisuus päättyy peruskoulumme yhdeksänteen luokkaan, jolloin nuoren vastuulle jää tulevaisuudestaan päättäminen ja joillekin tässä vaiheessa tuon päätöksen tekeminen on ylitsepääsemätöntä ja ratkaisuksi koituu yhteiskunnan rattaista pois hyppääminen. Se, että nuorella onkin velvollisuus palata yhdeksännen luokan kevätjuhlan jälkeen syksyllä taas koulunpenkille voi olla hänen elämänsä tärkein käänne. Jonkin kiinnekohdan saaminen vielä useamman vuoden ajaksi mahdollistaa nuorelle kehittymisen itsetuntemuksessa, henkisen kasvun sekä kypsymisen nuoresta nuoreksi aikuiseksi.

Myös muutoksen aikataulutus ja rahoitus ovat nousseet suurimmiksi kapuloiksi rattaissa, kun oppivelvollisuuden laajentamista vielä käsiteltiin erilaisilla lausuntokierroksilla. Opetusministeriön vahvan periksiantamattomuuden ja selkeän linjanvedon ansiosta kuitenkin keskustelu ajallisesta mahdottomuudesta saatiin sammutettua ja nyt voimavarat voidaankin keskittää riittävien resurssien luomiseen ja asian parissa työskentelevien tukemiseen.

Muutos aiheuttaa aina vastarintaa ja aina muutos pelottaa. Uskon kuitenkin, että oppivelvollisuuden laajentaminen kaventaa vuosikymmenten aikana syntyneitä oppimiseroja, vastaa tämän päivän työelämän vaatimuksiin nostamalla väestön koulutustasoa ja päivittää nykyhetkeen yhden suurimmista tasa-arvoteoistamme.

Edellä mainittujen hyötyjen kautta tuskin kukaan voi väittää, etteikö nuorten ongelmiin ja syrjäytymiseen pureuduta juurikin oikeilta suunnilta. Uskon, että tämän muutoksen kautta meillä on vihdoin keinoja antaa nuorille tunne siitä, että jokainen heistä on merkityksellinen yhteiskunnan jäsen, jolla on annettavaa niin itselleen kuin muille.

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja kaupunginvaltuutettu Ähtäristä.