Politiikka
17.3.2026 13:47 ・ Päivitetty: 17.3.2026 13:52
Häkkänen Trumpin avunpyynnöstä: ”Suomi katsoo ihan rauhassa”
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Natossa käydään parhaillaan kovaa keskustelua Yhdysvaltan presidentin Donald Trumpin esittämästä avunpyynnöstä.
Trump on pyytänyt liittolaisiltaan apua öljykuljetusten uudelleen avaamiseksi Iranin sulkemassa Hormuzinsalmessa, joka on käytännössä sotatoimialuetta. Häkkäsen mukaan Iranin sota tekisi mahdollisesta operaatiosta paljon aikaisempia EU-operaatioita vaarallisemman.
– Myräkkä maailmanpolitiikassa on rantautunut aina aika ajoin myös Naton sisälle. Ei siitä pääse mihinkään. Suomelle Naton yhtenäisyys ja päättäväisyys on kriittisen tärkeää, ehkä jopa elintärkeää, Häkkänen sanoi Naton rauhanajan yhteistä puolustusta koskevan selonteon eduskuntakeskustelussa.
Trumpin pyynnöt eivät Häkkäsen mukaan liity Naton ydintehtäviin puolustusliittona, joten Naton aktivoituminen ei hänen mukaansa ole perusteltua.
Jonkinlaisen avun tarjoamista Häkkänen näytti kuitenkin pohtivan. Hän muistutti kaupan ja energiahuollon reittien olevan Euroopan taloudelle kriittisen tärkeitä.
– Sen takia varmasti läntisen Euroopan suurimmat valtiot tällä hetkellä vakavasti pohtivat miten tätä asiaa voitaisiin järjestää.
– Suomi katsoo ihan rauhassa miten Euroopan maat toimivat, Häkkänen sanoi.
MINISTERI muistutti, että Suomen resurssit on ensisijaisesti sidottu omalle lähialueelle.
Trumpin vetoomuksen Nato-maille nosti puheenvuorossaan esiin muun muassa vasemmistoliiton Veronika Honkasalo.
– Kysyisinkin ministeri Häkkäseltä mikä Suomen kanta avunpyyntöön on. Miksi Suomen ensimmäinen reaktio oli, että me harkitsemme asiaa, Honkasalo sanoi.
Häkkänen ei kysymykseen suoraan vastannut.
Perussuomalaisten Veijo Niemi katsoi, että Yhdysvaltain avustaminen voisi olla pohdinnan arvoista DCA-sopimuksen ja Suomen ja Yhdysvaltain presidenttien välisen yhteistoiminnan vuoksi.
– Saattaako tässä tulla sellainen tilanne, että pitäisi käydä pohtimaan sitä, että ei tietenkään osallistuta mihinkään hyökkäykseen Iraniin mutta myös Suomelle olisi iso etu siitä, jos saisimme sen Hormuzinsalmen auki pidettyä, koska silloin taattaisiin myöskin täällä hieman halvemmat polttoaineiden hinnat. Voiko tässä tulla jonkinnäköinen apu kyseeseen, Niemi kysyi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
