Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Halla-aho ja Purra kohujulkaisusta: “Ensisilmäyksellä herää ajatus, että harkintakyky ja laadunvalvonta ei ole toiminut toivotulla tavalla”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja varapuheenjohtaja Riikka Purra toteavat tiedotteessaan, ettei Suomen Perusta -ajatuspajan julkaisut ole puolueen kannanottoja tai ohjelmia. Halla-ahon ja Purran mukaan julkaisuja ei pidä myöskään sellaisina tulkita.

Julkisuudessa on noussut kohu Jukka Hankamäen kirjasta Totuus kiihottaa. Suomen Perustan julkaisemassa kirjassa Hankamäki esittää voimakkaasti ristiriitoja herättäneitä näkemyksiä muun muassa naisista ja seksuaalisesta väkivallasta.

Halla-ahon ja Purran mukaan puoluejohto on saanut kirjasta runsaasti kriittistä palautetta. Halla-aho ja Purra eivät ole kirjaa tiedotteensa mukaan lukeneet.

“Meillä on kokemusta siitä, että perussuomalaisten sanomisia revitellään asiayhteydestään irrotettuna, jolloin viesti hämärtyy. Hankamäen kirjasta lainattujen katkelmien asiayhteys ei tällä hetkellä ole tiedossamme, mutta ensisilmäyksellä herää ajatus, että harkintakyky ja laadunvalvonta ei julkaisuprosessissa ole toiminut toivotulla tavalla.”

“Olemme kehottaneet Suomen Perustaa kiinnittämään asiaan huomiota, ja puolue käy ajatuspajan kanssa keskustelua siitä, miten perussuomalaisten tavoitteiden kannalta haitallisilta kohuilta voidaan välttyä.” Halla-aho ja Purra toteavat.

Suomen Perusta -ajatuspaja on ilmoittanut keskeyttävänsä Hankamäen kirjan julkaisun uudelleenarvioinnin ajaksi.

– Suomen Perusta haluaa edistää yhteiskunnallista keskustelua julkaisutoiminnallaan. Ulkopuolisten tekijöiden julkaisut eivät ole sen kannanottoja, Suomen Perusta viestittää Facebookissa.

Lisää aiheesta

Uutista päivitetty kello 15.27 tiedolla Suomen Perustan Facebook-päivityksestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE