Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

29.4.2018 07:30 ・ Päivitetty: 29.4.2018 07:30

Halla-aho KSML:lle: Mahdollinen rikostuomio ei automaattisesti estä ehdokkuutta – kollegaa ahdistellut Hakkarainen ehdolla eduskuntavaaliehdokkaaksi

Teuvo Hakkarainen syytteen kansanedustaja Veera Ruohon (kok.) pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo sanomalehti Keskisuomalaiselle, ettei mahdollinen rikostuomio ahdistelusta estä automaattisesti puolueen kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.

Yle uutisoi alkuviikosta, että Hakkarainen saa syytteen kansanedustaja Veera Ruohon (kok.) pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta. Hakkarainen yritti joulukuussa suudella Ruohoa väkisin eduskunnan kuppilassa. Hakkarainen oli tuolloin juhlimassa eduskunnan pikkujouluja.

– Piirit päättävät ehdokasasettelustamme. Henkilökohtaisesti katson, ettei Hakkaraisen mahdollisesti saama rikostuomio automaattisesti estä hänen ehdokkuuttaan, Halla-aho sanoo Keskisuomalaiselle.

Hän lisää lehden haastattelussa, että Hakkarainen käyttäytyi Ruohoa kohtaan sietämättömällä tavalla ja asia on vakava. Halla-ahon mukaan Hakkarainen ei kiistä tätä itsekään.
Perussuomalaisissa ratkaistaan tapauskohtaisesti, hyväksytäänkö rikostuomion saanut ehdokkaaksi.

– Käsittely on tapauskohtaista, koska rikokset ovat erilaisia myös moraaliselta tuomittavuudeltaan. Kriittisesti tulee suhtautua taparikollisten hyväksymiseen ehdokkaaksi, ellei ole erittäin painavia syitä toimia toisin, Halla-aho sanoo.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piiri asetti lauantaina Hakkaraisen eduskuntavaaliehdokkaaksi yksimielisellä päätöksellä. Piirien ehdokasvalinnat vahvistetaan vielä Perussuomalaisten puoluehallituksessa.

Hakkarainen tavoittelee kolmatta kauttaan kansanedustajana.

Tammikuussa 2017 Hakkarainen tuomittiin sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeuden mukaan Hakkaraisen Facebook-kirjoitus leimasi islaminuskoisia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU