Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Halla-aho: “On Suomen etu, että hallitus kaatuu” – kommentoi Demokraatille myös seikkaperäisesti väitteitä juutalaisvastaisuudesta

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho politiikan toimittajien järjestämässä debatissa Helsingissä tänään.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho asettaa tavoitteeksi kuntavaaleihin kaksinkertaistaa niin puolueen ehdokkaiden määrän kuin kannatuksenkin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Viime vaaleissa kannatus oli 8,8 prosenttia. Kaksinkertaistaminen tietäisi siten noin 17,5 prosentin kannatusta.

– En minä halua asettaa ylärajaa tavoitteelle, mutta meillä on tavoitteena kaksinkertaistaa ehdokkaiden määrä ja vastaavassa suhteessa kannatus, hän vahvisti tänään Demokraatille.

Käytännössä Halla-aho sanoo, että puolueen tavoitteena on olla suurin puolue.

– Meillä on tavoitteena voittaa vaalit.

“Tässä näkemyksessäni toki pitäydyn.”

Kirjailija, toimittaja Lauri Nurmi nostaa tuoreessa kirjassaan Jussi Halla-aho – Epävirallinen elämäkerta (Into) esiin väitteitä, joiden mukaan Jussi Halla-ahon ajattelussa olisi ollut juutalaisvastaisuutta.

Lisää aiheesta

– On selvää, että Halla-ahon toiminnassa on ollut antisemitistisiä piirteitä. Se on fakta. Sanoisin, että ne ovat olleet pienemmässä roolissa kuin hänen islam-kritiikkinsä, kirjailija Lauri Nurmi esitti muun muassa Demokraatin haastattelussa.

Tänään Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa Halla-aho tyrmäsi järjettömiksi Nurmen kannat.

– Tässä on ehkä huomattu se, että minun syyttämiseni islamofobiksi ei tee haluttua vaikutusta äänestäjäkuntaan ja sitten yritetään vedota tällaiseen vielä herkempään kysymykseen kuten antisemitismiin, mutta tämä on täysin älytön väite, Halla-aho kommentoi Demokraatille.

Eli ette missään nimessä ole antisemitisti?

– Ei ole mitään merkkejä siitä, että olisin antisemitisti, Halla-aho sanoo.

– En olisi halunnut löytää selvää viittausta siitä, että Halla-aholla on tai on ollut antisemitistisiä ajatuksia. Holokaustin muistopäivänä hän kirjoitti holohölinästä ja puolusti aikanaan holokaustin kiistänyttä poliitikkoa, Lauri Nurmi sanoi Demokraatin haastattelussa heti kirjan ilmestyttyä viime viikolla.

Halla-aho taasen toteaa, että tässä yhteydessä hänen kirjoitustensa konteksti on hävitetty kirjasta:

– Niin, oli hyvin kuvaavaa, että vaikka Lauri Nurmi ilmeisesti ainakin lehtitietojen perusteella on laajasti siteerannut minua, niin näissä kohdissa hän on ainoastaan viitannut yksittäisiin poimittuihin sanoihin. Ja hän on halunnut aivan tarkoituksella sen kontekstin siitä häivyttää, mikä on täysin ymmärrettävää, koska tällä tavoin on helpompi esittää löysiä syytöksiä, Halla-aho sanoo.

Eli nämä kohdat on väärin poimittu ja tavallaan muokattu kuvaa?

– Niin, olen korostanut sitä, että kansanmurhat ovat yhtä lailla tuomittuja, kohdistuvat ne keneen tahansa. Tässä näkemyksessäni toki pitäydyn, Halla-aho vastaa.

“Ymmärrän täysin sen, miksi keskusta lähti hallitukseen.”

Helsingin Sanomien mukaan Jussi Halla-aho on sanonut uskovansa, ”että jos kepu saa perusteellisen selkäsaunan kuntavaaleissa, se lähtee hallituksesta”.

– Olen jopa täysin varma tästä asiasta, Halla-aho on todennut lehdelle.

Kiinnostava kysymys on, mihin Halla-aho näin sanomalla pyrkii. Hän vastaa itse aloittaen toteamalla, että keskusta lähti hallitukseen hänen ymmärtääkseen vaalitappion jälkeen säilyttääkseen oman relevanssinsa oman kannattajakuntansa silmissä. Eli vaihtoehtona sillä oli Halla-ahon sanoin lähteä heikompana puolueena hallitukseen tai jäädä pienempänä puolueena oppositioon.

– Ymmärrän täysin sen, miksi keskusta lähti hallitukseen. Nyt kun ihmisille valkenee se, että keskusta on äänetön yhtiömies punavihreässä hallituksessa, se vaikuttaa käytännössä samalla tavalla keskustan äänestäjäkuntaan eli uskottavuus laskee sitä kautta. Uskon, että tätä punnintaa tehdään tällä hetkellä keskustassa aika paljon, Halla-aho sanoo.

– Keskustan on kuitenkin selvittävä seuraavista eduskuntavaaleista. Voi olla, että jos siellä todetaan, että kannatus romahtaa myös kuntatasolla, siellä tehdään johtopäätökset sitten, että tämä hallitusstrategia ei selvästikään toimi, hän jatkaa.

Demokraatti kysyi Halla-aholta, onko poliittinen viritys siis nyt se, että koetetaan saada keskustaan pettyneet äänestämään siitä, että puolue häviää niin paljon, että se lähtisi hallituksesta ulos.

– Meidän mielestämme on Suomen etu, että hallitus kaatuu, Halla-aho vastaa ja lisää, että siinä mielessä on Suomen etu, että keskusta häviäisi vaaleissa.

Myös keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kommentoi tänään Demokraatille Halla-ahon puheita keskustan hallituksesta lähdöstä. Saarikon kommentit voi lukea tästä linkistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE