Politiikka
8.3.2018 15:05 ・ Päivitetty: 8.3.2018 15:05
”Hallituksella oli kaikki aika ja tieto valuvikojen korjaamiseksi” – SDP:n Räsänen hämmästelee: Kohuttu laki ei muuttunut oleellisesti
SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen hämmästelee sitä, ettei hallituksen esitystä ole muutettu oleellisesti viime syksynä päättyneen lausuntokierroksen perusteella.
– Sote-uudistuksen valinnanvapauteen kohdistuva kritiikki pitää edelleen paikkansa, eikä hallituksen esittämällä mallilla tulla saavuttamaan maakunta- ja sote-uudistukselle asetettuja tavoitteita, Räsänen korostaa.
Hallitus julkaisi tänään esityksensä maakunta- ja sote-uudistuksen valinnanvapauslainsäädännöksi.
─ Hallitus ei voi edelleenkään hyvällä omallatunnolla vakuutta suomalaisille, että nyt esitetyllä kokonaisuudella päästäisiin uudistukselle asetettuihin tavoitteisiin.
– Tämän paljastaa jo sekin tosiseikka, ettei hallitus ole hankkinut uudistuksensa tueksi kattavia, riippumattomia ulkopuolisia arvioita. Lopputuloksena syntyy sekava järjestelmä, jonka myötä kustannukset nousevat ja kansalaisten hyvinvointi- ja terveyserojen kasvu jatkuu, Räsänen toteaa.
Hallituksella olisi ollut kaikki aika ja tieto.
Räsänen pitää välttämättömänä, että Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne uudistetaan vastaamaan siihen kohdistuvia haasteita.
Lisää aiheesta
Hän muistuttaa, että hallituksella olisi ollut kaikki aika ja tieto käytettävissään oman uudistuksensa valuvikojen korjaamiseksi. Sen sijaan hallitus päätti sulkea silmänsä kaikilta niiltä esityksiltä, joita asiantuntijat ovat sille tarjonneet.
– On harmillista, että hallituksen kyvyttömyys muuttaa esitystään paremmaksi on johtanut tilanteeseen, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen kokonaisuuden kannalta ollaan tekemässä huonoa uudistusta, Räsänen korostaa.
Hän katsookin, että hallituksen ylpeys käy lankeemuksen edelle.
– Kaikkein erikoisinta on se, että hallitus ei ole vieläkään onnistunut löytämään ensimmäistäkään uskottavaa riippumatonta asiantuntijaa puolustamaan esitystään. Hallituksen pelko kasvojen menettämisestä on muodostunut suurimmaksi esteeksi uskottavan uudistuksen toteuttamiselle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
8.3.2018 15:03
Feldt-Ranta: ”Poliittinen sopimus voitti, kansanterveys ja terveyserojen kaventaminen hävisivät”
Politiikka
8.3.2018 14:55
Entiset ministerit eivät usko hallituksen meriselityksiin: ”Tavoitteet eivät tule toteutumaan tällä mallilla”
8.3.2018 14:35
Rinne kiehahti ministerien puheista: ”Seuraava hallitusko tämän sekasotkun sitten pistää toimeen?”
Politiikka
8.3.2018 14:12
Johtava sote-virkamies: EU-tarkistus aikaisintaan 2022 – ”Oikeusvarmuuden näkökulmasta vastaus pitäisi saada, mutta se ei ole mahdollista”
Politiikka
8.3.2018 14:03
Antti Rinteeltä täyslaidallinen: ”Hallituksen sote-malli luo pörriäisille 5 300 000 000€ markkinat tavoitella veroeuroilla voittoa
Politiikka
8.3.2018 13:49
”Tässä ei ole mitään järkeä” – Suurliiton puheenjohtaja sättii: ”Hallitus on säätämässä lakia sokkona”