Sitten tuli Sipilän hallitus, joka aloitti neljän miljardin euron sopeuttamistoimet, mikä käytännössä merkitsi neljän miljardin leikkauksia ja toistaiseksi pääosin puheeksi jääneitä rakenneuudistuksia.

Ja hups, kun hallituskausi on lopuillaan, on kestävyysvajeen arvio yhä noin yhdeksän miljardia euroa. Merkittävä syy tähän on, että Suomeen syntyy aikaisempaa vähemmän lapsia.

Tässä tilanteessa hallituksen on aika turha ilakoida siitä, että valtio lyhentää velkojaan ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Se kuulostaa vaalikiiman synnyttämältä siltarumpupolitikoinnilta.

Etenkin kun talouden tekijät eivät ole merkittävästi muuttuneet. Esimerksi valtiovarainministeriö muistuttaa, että velan lyhentämiseen johtaneet tekijät ovat ”kertaluonteisia pääsääntöisesti” ja valtion ensi vuoden talousarvio on 1,6 miljardia euroa alijäämäinen eli Suomi elää edelleen velaksi.

Kestävyysvajearvio tarkentuu vielä helmikuussa, kun valtiovarainministeriö julkistaa virkamiesnäkemyksensä julkisen talouden lähtökohdista ensi vaalikaudelle.

Suomeksi sanottuna kestävyysvaje tarkoittaa, että julkisten menojen ja julkisten tulojen välinen kuilu kasvaa entisestään. Tämä merkitsee hikistä työtä seuraavalle hallitukselle. Toivottavasti vaalien lähestyessä ehdokkaat pitävät Suomelle epäedulliset väestöennusteet mielessä ja suhteuttavat vaalilupauksiaan edessä olevaan taloustilanteeseen. Rahan ja muun kivan jakamisen asemesta realismia olisi puhua mahdollisista veronkorotuksista ja/tai uusista leikkauksista.