Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

25.9.2023 12:53 ・ Päivitetty: 25.9.2023 12:53

Hallitus aikoo parantaa poliisin ja eri viranomaisten tiedonvaihtoa – “Haluamme, että eduskunta vetää rajan sille, mitä tietoja rikosten torjumisessa voidaan käyttää”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Hallituksen suunnitelmissa on parantaa poliisin ja eri viranomaisten tiedonvaihtoa erityisesti vakavan järjestäytyneen rikollisuuden torjumista varten. Tiedonvaihdon esteitä rikostorjunnassa on tarkoitus poistaa ja samalla lisätä poliisin mahdollisuuksia luovuttaa eri viranomaisille salassa pidettäviä tietoja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Tiedon määrä ei ole nykyisin ongelma, vaan se, kenelle tieto kuuluu ja kuka sitä saa käyttää ja miten, sanoo sisäministeriön poliisiosaston päällikkö Tomi Vuori.

Tätä varten tarvitaan selkeyttä siihen, mitä muiden viranomaisten tietoja poliisi voi saada ja miten niitä käyttää, sekä toisaalta siihen, mitä tietoja se itse voi luovuttaa muille viranomaisille.

Vuoren mukaan harmaa alue on nykyisin laaja. Poliisin oma-aloitteista tietojen luovuttamista koskeva sääntely on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi.

Vuori nostaa esimerkiksi ampuma-aseiden lupahallinnon.

-  Poliisi tietää, kenellä on ampuma-aseita. Joku muu viranomainen tietää, että jollakin henkilöllä on mielenterveysongelmia, mutta pitääkö näiden tietojen kohdata? Missä kohtaa yhteiskunta vetää sen rajan, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei?

”On tärkeää määritellä pelisäännöt.”

VUOREN mukaan poliisi käyttää esimerkiksi kouluampumisten torjumiseen uhka-arviotyökalua, johon kerätään tietoa. Sen käyttäjille on aivan olennaista, että tietoja myös saadaan kattavasti.

-  Toisessa päässä on aina tietojensuoja. Nyt haluamme, että eduskunta vetää rajan sille, mitä tietoja rikosten torjumisessa voidaan käyttää.

Käynnissä on lisäksi jo selvitys sosiaali- ja terveysministeriön kanssa siitä, missä määrin poliisin kuuluu saada tietoja sosiaali- ja terveysviranomaisilta. Ei ole esimerkiksi itsestään selvää, että poliisi saa tiedon sitä, onko joku sen etsimä henkilö sairaalassa.

-  Poliisi ei halua mitään ylitse kaiken meneviä tiedonsaantioikeuksia, mutta on tärkeää määritellä pelisäännöt, Vuori sanoi.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) järjesti maanantaina tilaisuuden, jossa esiteltiin muun muassa poliisin rooliin ja tehtäviin liittyviä lainsäädäntötarpeita.

SISÄMINISTERIÖSSÄ on alkanut myös poliisin rikostiedustelua koskevan lainsäädännön valmistelu, joka liittyy osittain tiedonvaihtoselvitykseen. Rantasen mukaan Suomessa ei nykyisin ole rikostiedustelulakia.

Rikostiedustelun keinoilla poliisi hankkii, käsittelee ja analysoi tietoa sisäistä turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta. Tiedustelu mahdollistaisi nykyistä tehokkaamman puuttumisen muun muassa katujengeihin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Poliisi on Suomessa tunnistanut kymmenkunta erilaista katujengiä, jotka toimivat pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla.

-  Sieltä on saatu useampia henkilöitä vankilaan ja siinä mielessä tilanne tällä hetkellä on ok, mutta se ei tarkoita, että se ilmiö mihinkään olisi hävinnyt, Rantanen sanoi.

Sanna Nikula / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU