Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Hallitus ansaitsee tunnustuksen” – Suomen Yrittäjät pääsi pitkäaikaiseen tavoitteeseensa lakisirkuksessa

Suomen Yrittäjät arvioi, että lakimuutos henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta auttaa tarjoamaan lisää työtä pienissä yrityksissä.

Demokraatti

Demokraatti

Hallitus antoi tänään eduskunnalle lakiesityksensä kiistellystä laista. Suomen Yrittäjät oli mukana säännösmuutosten perusteluja valmistelleessa työryhmässä.

– Esitys on yrittäjien näkökulmasta varsin hyvä. Muutos on pitkäaikainen tavoitteemme. Hallitus ansaitsee tunnustuksen siitä, että se vei esityksen maaliin poliittisista työtaisteluista huolimatta, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen (kuvassa) kommentoi lakiesitystä tiedotteessa.

Hänen mukaansa on syytä uskoa, että lakimuutoksella pienten yritysten työllistämisen kynnys laskee.

– Se toivottavasti kannustaa yrittäjiä tarjoamaan enemmän työtä. Tämä on tärkeää, jotta saamme työllisyysasteen ylös ja vahvistettua hyvinvointivaltion taloudellista perustaa.

“Tämän hallituksen toimet ovat hyvä alku, mutta tarvitaan lisää.”

Lakiesityksen perusteluissa on todettu, että nyt esitettävien muutosten voidaan katsoa madaltavan pienen työnantajan irtisanomiskynnystä tilanteessa, jossa työntekijän menettelyllä on työnantajaan olennainen vaikutus tämän pienestä koosta johtuen.

Lisää aiheesta

Säännösehdotus ja sen perustelut korostavat työnantajayrityksen koon merkitystä, kun irtisanomiskynnyksen täyttymistä arvioidaan.

– Tästä seuraa se, että työntekijämäärä vaikuttaa jatkossa selvästi siihen, miten juttuja tuomioistuimissa ajetaan, työmarkkinajohtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

– Tämä puolestaan pakottaa tuomioistuimet ottamaan yrityksen koon huomioon ratkaisutoiminnassaan irtisanomiskynnystä alentavana seikkana.

Makkulan mukaan ei ole nähtävissä, että nykyisessä oikeuskäytännössä yrityksen pienellä koolla olisi ollut arvioinnissa erityistä merkitystä. Hän arvioi, että kyseessä on siten selvä muutos nykytilaan nähden.

– Seuraavan hallituksen on jatkettava määrätietoisesti työmarkkinoiden uudistamista ja toteutettava uusia työllistämistoimia. Tämän hallituksen toimet ovat hyvä alku, mutta tarvitaan lisää, Mikael Pentikäinen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE