Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Suurliitto ei taivu: “Irtisanomislakisirkus oli tarpeeton poliittinen temppu” – hallituksen ajamat muutokset eivät korjaa puutteita

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on edelleen sitä mieltä, että hallituksen ajama muutos irtisanomislakiin on täysin tarpeeton. JHL muistuttaa, että lakimuutoksen vaikutuksia sukupuolten asemaan työmarkkinoilla ei ole arvioitu kunnolla.

Demokraatti

Demokraatti

– Hallituksen ajama muutos irtisanomislakiin on tarpeeton poliittinen temppu, jonka hyödyt jäävät olemattomiksi. Tämäkin hallituksen lakiesitys on puutteellinen, JHL:n hallitus katsoo.

Muun muassa yrityskokoon perustuvaan irtisanomiskynnyksen, sukupuoli- ja työllisyysvaikutuksia tulisi arvioida tarkemmin.

– Koko hanke on perimmiltään yrittäjäjärjestöjen nöyristelyä, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sivaltaa.

Tarpeen vaatiessa järjestöllisten toimien tarvetta harkitaan uudelleen.

– Edes hallituksen omien selvitysten mukaan lakimuutoksen vaikutusta työllisyyteen ei tiedetä. Mahdolliset vaikutukset ovat asiantuntijoiden mukaan niin pieniä, että niillä ei ole merkitystä. Hallituksen ainoa syy ajaa koko hanketta tuntuu olevan halu miellyttää yrittäjäjärjestöjäsamalla talloen matalapalkka-alojen työntekijät jalkoihinsa.

JHL:n hallitus päätti tänään lopettaa tältä erin poliittisen työtaistelun, jolla liitto on vastustanut irtisanomislakia. Tarpeen vaatiessa järjestöllisten toimien tarvetta harkitaan kuitenkin uudelleen.

Lisää aiheesta

Niemi-Laine muistuttaa, että JHL ja muu ay-liike saivat poliittisilla lakoilla hallituksen muuttamaan alkuperäistä lakiesitystä huomattavasti.

– Lakiesityksestä poistettiin mielivaltainen henkilömääräraja, joka olisi jakanut työntekijät irtisanomissuojan osalta tiukasti kahteen kastiin. Samalla hallitus tajusi, että karenssia on lyhennettävä.

Niemi-Laine uskoo, että vahva kolmikanta tekee Suomessa paluuta. JHL:n hallitus vaatii, että työttömiä kyykyttävä aktiivimalli otetaan uuteen, kolmikantaiseen arviointiin. Myös niin kutsuttu aktiivisen työnhaun malli eli aktiivimalli kakkonen on tarkoitus valmistella kolmikantaisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE