Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Hallitus antoi kiistellyn esityksen työpaikan henkilöstömäärän vaikutuksesta irtisanomisiin

Hallitus on antanut kiistellyn esityksen, jonka perusteella työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden määrä vaikuttaisi irtisanomisen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa. Hallituksen tavoitteena on madaltaa työllistämiskynnystä pienissä yrityksissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Irtisanomisperusteen arviointi on aina erilaisten seikkojen kokonaisarviointia. Jatkossa tässä arvioinnissa olisi otettava nykyistä enemmän huomioon työnantajan henkilöstömäärä, sanoo työministeri Jari Lindström (sin).

Lindströmin mukaan lainmuutoksella haetaan uutta oikeuskäytäntöä. Yrityksen koko on tähänkin asti voitu ottaa huomioon irtisanomisen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa, mutta nyt tuomioistuimen on otettava siihen kantaa.

– Liikumme kapealla alueella. Muuttuu periaatteessa vähän, mutta merkittävästi pienten yritysten kohdalla, Lindström uskoo.

Alun perin hallitus halusi heikentää irtisanomissuojaa alle 20 hengen työpaikoilla, mutta laski myöhemmin rajaa kymmeneen henkeen ja poisti työmarkkinaselkkauksen myötä lopulta kokonaan maininnan tietystä henkilöstömäärästä.

Lakiesitystä olivat lopulta mukana tekemässä myös työmarkkinajärjestöjen edustajat. Lindströmin mukaan osapuolet olivat yksimielisesti pykälän perustelujen takana, vaikka ainakin STTK ja SAK olivat asian suhteen kriittisiä.

Päivitetty 14:30 Lisätty Työministeri Lindströmin kommentit.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE