Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus asetti työryhmän pohtimaan yritystukien uudistamista

Elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Hallitus on asettanut työryhmän, joka pohtii yritystukien uudistamista. Tarkoitus on kehittää yritystukijärjestelmää selkeämmäksi, paremmin yritysten uudistumista ja tuottavuutta edistäväksi sekä valtiontalouden kannalta kustannustehokkaammaksi. Myös energia- ja ilmastostrategian tavoitteet on määrä huomioida.

Työryhmän puheenjohtajana toimii elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.), ja siihen kuuluu muun muassa edustaja kustakin eduskuntaryhmästä. Esimerkiksi kokoomusta edustaa Harri Jaskari, keskustaa Mauri Pekkarinen, SDP:tä Lauri Ihalainen ja perussuomalaisia Teuvo Hakkarainen.

Ryhmän pysyvät asiantuntijat tulevat muun muassa EK:sta, Suomen Yrittäjistä ja MTK:sta. Mukana on myös Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin ylijohtaja Anni Huhtala.

Työryhmän toimikausi päättyy helmikuun lopussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE