Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus ei kaipaa opposition apua

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä ei lupaa oppositiopuolueille pääsyä sote-neuvotteluihin. Kuntaliiton puoluetentissä puhunut Sipilä totesi, että lakiluonnokset ovat lausuntokierroksella ja sieltä saatu palaute otetaan vakavasti. Samaa mieltä olivat myös kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Pirkko Mattila.

Oppositiopuolueet ovat vaatineet sote-neuvotteluiden avaamista parlamentaariseen valmisteluun. Hallitus on kuullut oppositiopuolueita tähän mennessä parlamentaarisessa seurantaryhmässä.

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä tämä ryhmä ei ole riittävä tapa kuulla puolueita, koska kyseessä on nimensä mukaisesti seurantaryhmä.

Hallitus on tähän mennessä lähettänyt lausunnoille isot sote-lait. Uudistukseen keskeisesti liittyvä laki valinnanvapaudesta on vielä kesken.

Rinne huomautti, että sote-uudistuksen isot periaatteet ovat muuttuneet hyvin paljon viime eduskuntakauden suunnitelmista.

– En muista keskustelleeni mitään maakunnista tai pakkoyhtiöittämisestä, Rinne sanoi.

Kaikki puolueet pitää hänestä saada mukaan valmisteluun, koska on olemassa iso riski, että sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset kasvavat.

Hallituksen tavoitteena on ollut hillitä kustannusten kasvua kolmella miljardilla eurolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE