Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallitus ei taipunut edes selvitykseen, jonka pohjalta perhevapaauudistus olisi voinut edetä” – STTK arvostelee hallitusta

Puheenjohtaja Antti Palola puhui tänään STTK:n edustajiston kokouksessa Helsingissä.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kritisoi maan hallitusta, joka puoliväliriihessä unohti tärkeimmän työelämän tasa-arvoa edistävän asian eli perhevapaauudistuksen.

– Ilma on ollut sakeana uusia ja uusvanhoja malleja uudistuksen pohjaksi. Hallitus ei kuitenkaan taipunut edes selvitykseen, jonka pohjalta perhevapaauudistus olisi voinut edetä. Tämä oli ikävä viesti suomalaisille, maailman koulutetuimmille, laajasti työmarkkinoille osallistuville nuorille naisille.

– Perhevapaauudistusta on pidetty tärkeimpänä asiana sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten työmarkkina-aseman vahvistamisessa. Nyt se jäi hamaan tulevaisuuteen.

Palola on huolissaan työmarkkinoiden tasa-arvosta ja varsinkin palkkatasa-arvon edistymisestä nyt, kun keskitetyistä palkkaratkaisuista on luovuttu.

– Palkkatasa-arvo on edennyt ennen kaikkea tupoissa. STTK:lle tasa-arvokysymykset ovat edunvalvonnan kivijalka. Toivon, että tasa-arvon edistäminen ei ota takapakkia, kun asioista neuvotellaan ja sovitaan liittopöydissä – puhumattakaan paikallisesta sopimisesta.

STTK:lle tasa-arvokysymykset ovat edunvalvonnan kivijalka.

Hallituksen on Palolan mukaan huolehdittava samapalkkaohjelmansa edistämisestä.

Lisää aiheesta

– Toivon, että myös perhevapaauudistukseen voitaisiin vielä palata. Muutoin Suomen on turha kehuskella olevansa tasa-arvon mallimaa – paitsi juhlapuheissa, hän toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE