Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus ja oppositio miekkailivat poliisien määrästä – oppositiolta tulossa jälleen välikysymys

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo ja perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 24. marraskuuta.

Suurimmat oppositiopuolueet aikovat haastaa hallitusta välikysymyksellä katurikollisuudesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi asiasta tiedotteella, ja kokoomusjohtaja Petteri Orpo kertoi eduskunnan kyselytunnilla puolueen lähtevän mukaan välikysymykseen. Purra kertoi tiedotteessa, että välikysymys tulee koskemaan katuväkivaltaa ja -ryöstöjä, katujengejä ja niihin reagoimista.

Istuntosalissa perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi luetteli rikollisuutta koskevia uutisotsikoita tältä vuodelta.

-  Tämä on yksi pahimmista hallituksen epäonnistumisista, Niemi sanoi.

Keskustelu äityi nopeasti sanailuksi poliisien määrän kehittymisestä.

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) syytti kokoomusta ja perussuomalaisia siitä, että poliisien määrä laski niiden ollessa hallitusvastuussa viime vaalikaudella. Varsinkin koko kauden hallituksessa istuneesta kokoomuksesta ministerin huomio sai aikaan vastalauseita. Poliisien määrä kääntyi kasvuun vuoden 2017 jälkeen, mutta määrä oli silti viime hallituskauden päätteeksi alhaisempi kuin sen alkaessa.

POLIISIEN määrän lisäämisen ohella Mikkonen vastasi hallituksen panostaneen ennaltaehkäisevään toimintaan.

-  Iso ongelma on, että poliisin määriä vähennettiin viime kaudella. Sen takia poliisien mahdollisuus kouluvierailuihin on vähentynyt, Mikkonen sanoi.

Sekä perussuomalaiset että kokoomus etsivät apukeinoja rikollisuuden ehkäisyyn aiemmista poliittisista ohjelmistaan. Perussuomalaiset vaati kovempia rangaistuksia ja kokoomus niiden ohella ennaltaehkäisevää toimintaa.

Perussuomalaiset ennakoi välikysymystä jo aiemmin tällä viikolla, kun se nosti teeman esille lisäbudjetin käsittelyn yhteydessä. Perussuomalaiset piti salissa esillä maahanmuuttajataustaisten nuorten korkeaa osuutta tuoreissa rikoksissa.

-  Kyse ei ole teidän lisäämistänne poliisien resursseista. Kyse on teidän ja koko eduskunnan ajamasta maahanmuuttopolitiikasta, Purra sanoi.

Lisäksi oppositio kysyi hallitukselta varhaiskasvatuksen hoitajapulasta ja ensi vuoden aloittavien hyvinvointialueiden rahoituksen riittämisestä.

Ilkka Hemmilä/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE