Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus kurmoottaa taas, esitys on kohtalokas Helsingissä, tyrmää kansanedustaja: “Kerta kaikkiaan hölmöläisen peitonjatkamista”

Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig ei hyväksy asumistuen heikentämistä. Hallitus on leikkaamassa kimppa- ja miniasunnoissa asuvien asumistukea ja sitomassa enimmäisasumismenot elinkustannusindeksiin vuokraindeksin sijaan.

Alivuokra- ja kimppa-asuntoja sekä alle 20 neliömetrin kokoisia asuntoja koskeva muutos alentaa 12 000:n tuensaajan asumistukea. Valtaosa heistä on opiskelijoita.

– Ei ole oikein, että lisätään sellaisten ihmisten asumiskustannuksia, jotka ovat valinneet kaikkein edullisimman asumismuodon ja minimoineet asumismenonsa, Modig sanoo.

– Enimmäisasumismenot ylittyvät jo 72 prosentilla asumistuen saajista. On käsittämätöntä, että tietoisesti halutaan kasvattaa tätä prosenttia.

Modig pitää hallituksen esitystä kohtalokkaana kotikaupungissaan Helsingissä.

– Asumisen hinta on karannut Helsingissä käsistä, ja juuri pienemmistä vuokra-asunnoista on pulaa. Jos kimppakämpissä asumista vaikeutetaan, yksiöiden kysyntä kasvaa entisestään, mikä voi pahimmillaan edelleen johtaa yksiöiden kallistumiseen.

 

Myös leikkauksilla saavutettavat säästöt ovat Modigin mukaan epävarmalla pohjalla.

– Asumistuen alentaminen johtaa aina toimeentulotukimenojen kasvuun. Tämä on kerta kaikkiaan hölmöläisen peitonjatkamista.

Eduskunta käsittelee esitystä asumistukilain muuttamiseksi lähetekeskustelussa keskiviikkona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE