Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus linjasi: Työttömyysturvan omavastuupäivät poistuvat

LEHTIKUVA

Työttömyysturvan vahvistamiseksi työttömyyden alun omavastuupäivät tullaan poistamaan, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) kertoi illansuussa tiedotustilaisuudessa.

Demokraatti

Demokraatti

Sarkkisen mukaan valmistelu on käynnissä ja esitys tulee eduskuntaan mahdollisimman pian.

Omavastuupäivien poistaminen työttömyysturvasta tarkoittaa sitä, että työttömyysturvaa maksetaan heti työttömyyden alusta asti. Muutoin työttömyysturvassa on viideltä ensimmäiseltä päivältä omavastuu, jonka ajalta ei makseta päivärahaa.

Sarkkinen kertoi, että omavastuupäivien poiston on tarkoitus tulla voimaan takautuvasti 1. tammikuuta alkaen.

Ministeri muistutti, että välttämättömieen rajoitustoimien takia moni on joutunut lomautetuksi, irtisanotuksi tai on estynyt harjoittamaan ammattiaan.

– Omavastuupäivien poistolla vahvistetaan työttömäksi tai lomautetuksi joutuvien toimeentuloa. Nyt päätetyt tukitoimet tuovat tilanteeseen lievitystä ja niitä onkin jo peräänkuulutettu.

Sarkkinen laskee, että ansiopäivärahan saajilla vaikutus etuuteen olisi keskimäärin 350 euroa ja peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavilla 268 euroa.

– Yhteiskustannus kahdelta kuukaudelta, mitä esitetään voimaksioloajaksi toistaiseksi, valtiontaloudelle on noin 10 miljoonaa euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE