Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

8.9.2023 17:39 ・ Päivitetty: 8.9.2023 17:39

Hallitus muutti leikkaussuunnitelmaansa – tästä on kyse

iStock

Hallitus on lieventänyt asumistuen leikkaussuunnitelmia lapsiperheiden kohdalla. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi perjantaina asiaa koskevasta lakiluonnoksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asumistuen määrää laskettaessa määritellään perusomavastuu, jota ei muodostu lainkaan kaikkein pienituloisimmilla. Ehdotuksen mukaan asumistuen perusomavastuuta määriteltäessä alarajan ylittävistä tuloista otettaisiin jatkossa huomioon 50 prosenttia, kun nykyisin huomioitava osuus on 42 prosenttia. Perusomavastuuosuuden määräytymiseen vaikuttavia aikuisen ja lapsen kertoimia aiotaan kuitenkin muuttaa niin, että lapsiperheiden perusomavastuu muodostuu hieman pienemmäksi. Näin perhe saa hieman suurempaa tukea.

-  Ehdotuksella lievennetään esityksen muiden muutosten vaikutuksia lapsiperheisiin, sosiaali- ja terveysministeriö kertoo tiedotteessa.

Lakiluonnoksessa ehdotetaan myös, että asumistuen korvausprosenttia laskettaisiin nykyisestä 80 prosentista 70 prosenttiin. Lisäksi työtulot otettaisiin vastaisuudessa kokonaisuudessaan huomioon asumistukea määrättäessä. Omistusasuntoon ei tukea saisi enää lainkaan.

Lisäksi Helsinki yhdistettäisiin samaan kuntaryhmään muun pääkaupunkiseudun kanssa, minkä myötä tuessa huomioitavat asumismenojen enimmäismäärät laskisivat Helsingissä.

Lakiluonnoksessa ehdotetut muutokset eivät koske eläkkeensaajien asumistukea.

Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että ehdotettujen toimilla pyritään vahvistamaan julkista taloutta. Viime vuoden lopussa asumistukea maksettiin noin 382  000 ruokakunnalle vuotuisten asumismenojen ollessa 1,565 miljardia euroa.

Lakiehdotus lähti perjantaina lausuntokierrokselle, ja vastausaika päättyy syyskuun 20. päivänä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU