Politiikka

Hallituspuolueen kansanedustaja moukaroi hallituksen toimia, karu lukema –72% pöytään – ”Miksi emme tee kuten Ruotsi?”

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Valtion työpaikat katoavat maakunnista kiivasta tahtia. Näin toteaa hallituspuolue sinisten kansanedustaja Kari Kulmala tiedotteessaan.

Erityisesimerkiksi kansanedustaja Kari Kulmala (s.) nostaa Pohjois-Karjalan surkean kehityksen.

– Valtio on kurittanut Pohjois-Karjalaa kovalla kädellä. Sen työpaikoista on kadonnut parissa vuosikymmenessä yli puolet, hän sanoo.

Kulmala toteaa, että myös valtioenemmistöisten yhtiöiden työpaikat ovat häipyneet. Kun niitä oli vuonna 1987 erimerkiksi Pohjois-Karjalassa 3916, oli lukema vuonna 2014 enää 1097 (-72 %) ja vauhti on entisestään kiihtynyt.

Toisenlainen kehitys on Ruotsissa.

– Siellä siirretään seitsemän eri viranomaisen toiminnot osittain tai kokonaan Tukholman alueelta muualle maahan. Tavoitteena on lisätä viranomaisten läsnäoloa ympäri maata ja huolehtia siitä, että valtion työpaikkoja on muuallakin kuin suurimmissa kaupungeissa. Ruotsi panostaa ensi vuoden budjetissa noin 130 miljoonaa euroa maaseutuun. Muun muassa valtion paikallisia palveluita vahvistetaan. Miksi emme tee kuten Ruotsi?

Käräkäoikeusuudistus kalvaa myös.

Kulmala on nyreissään keskittämisestä.

– Uudenmaan asema on vahva ja vahvistuu edelleen. Hieman erikoista on, että Valion pääkonttori on Helsingissä, vaikka maidontuotantoa ei Helsingissä ole. Outokumpu sijaitsee Espoossa, vaikka alueelta ei kaiveta kaivosmineraaleja. Metsähallitus sijaitsee Vantaan Tikkurilassa, vaikka pääkaupunkiseudulla ei ole valtion metsiä hakattavaksi. Koko valtiohallinto ministeriöineenkin on pääkaupunkiseudulla, Kulmala luettelee.

Tällä hetkellä poliisitaustainen Kulmala on myös erityisen huolissaan Joensuun asemasta käräjäoikeusuudistuksessa.

– Uusi tuomioistuinvirasto pitäisi perustaa Joensuuhun. Sen päävahvuus on Itä-Suomen yliopiston Joensuussa annettava oikeustieteen koulutus ja alan tutkimus, jota täydentää hallintotieteiden lakiasiantuntijakoulutus. Itä-Suomessa on jo ennestäänkin vahva oikeusalan asiantuntijakeskittymä, käräjäoikeudet Joensuussa ja Kuopiossa sekä hovi- ja hallinto-oikeudet Kuopiossa, Kulmala summaa.

Kari Kulmala on jättänyt aiheesta juuri kirjallisen kysymyksen eduskunnassa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 43 Demokraatti
UUSI DEMOKRAATTI - Poliittinen aikakauslehti
SÄIDEN ARMOILLA - Politiikan tuulet nostavat SDP:tä
MACRON JUPITER - Ranskan Kennedy
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat