Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Hallituspuolueet pyörittävät henkilöshowta viikosta toiseen – kauanko paketti kestää kasassa?

Pääkirjoitukset

Demokraatti null

SDP:n pää-äänenkannattaja

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa vielä vajaa vuosi – ainakin tällä tietoa. Poliittinen viritys, jopa peli, on jo nyt melkoinen.

Demokraatti

Demokraatti

Mielipidetiedusteluissa kärkipaikkaa pitkään pitänyt ja vasta joissain aivan viimeisissä mittauksissa SDP:n tieltä väistämään joutunut kokoomus on ollut erityisessä valokeilassa monellakin rintamalla. Hallituksen todellinen toimintakyky on senkin vuoksi kyseenalainen. Jonkinlaista henkilöshowta tuntuu riittävän viikko toisensa perään.

Uudeltamaalta valitaan seuraavissa eduskuntavaaleissa todennäköisesti 36 kansanedustajaa, 18 prosenttia kaikista.

Liikemies Harry Harkimon eroaminen kokoomuksesta ja uuden Liike Nyt -liikkeen perustaminen on yksi juttu, sinisten ex-perussuomalaisen Kaj Turusen loikkaus kokoomukseen toinen. Kolmas kulkee Elina Lepomäen sote-kapinassa, joka laajetessaan uhkaa hallituksen jättihankkeen toteutumista toden teolla.

Kokoomuksen listoilta eduskuntaan eivät ole pyrkimässä sen edellisten vaalien ääniharavat suurimmassa vaalipiirissä Uudellamaalla: maisemia vaihtanut Alexander Stubb ja poliittista liikettä vaihtanut Harkimo. Äänikuningas, nykysininen Timo Soini ehkä on, mutta voi vain haaveilla edellisten vaalien 30 000 äänestä.

Ääniä on paljon uusjaossa. Uudeltamaalta valitaan seuraavissa eduskuntavaaleissa todennäköisesti 36 kansanedustajaa, 18 prosenttia kaikista. Ei ole pahaa liioittelua sanoa, että vaalivoitto ratkaistaan nimenomaan Uudellamaalla.

Viimeksi demarit onnistuivat haalimaan suurimmasta vaalipiiristä vain kuusi paikkaa. 16,6 prosentin ääniosuus jatkoi puolueen matalalentoa ja vastasi lähes täsmälleen tulosta koko maassa. Uudellamaalla SDP:n edellä olivat kaksi paikkaa menettänyt kokoomus yhdeksällä kansanedustajalla ja perussuomalaiset peräti seitsemällä. Keskusta tuplasi paikkamääränsä neljään muun muassa ex-pääministeri Matti Vanhasen ja politiikassa vain käymässä olevan Anne Bernerin johdolla.

Lisää aiheesta

Torjuntavoitot eivät tietenkään enää riitä. Oikeistokomento jatkuu, ellei SDP yllä ykköseksi.

SDP:n viime viikolla julkistetun jäsenvaalin tulosta Uudeltamaalta on kiinnostavaa tutkiskella. Kärkikolmikkoon ylsivät valtakunnantason nimet, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, kansanedustaja Timo Harakka ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Heti istuvien kansanedustajien jälkeen listalta löytyvät uudelleen eduskuntaan tähyilevä Säde Tahvanainen ja ensimmäisiin eduskuntavaaleihinsa lähtevä lupaus, Järvenpään kaupunginvaltuuston 23-vuotias puheenjohtaja Eemeli Peltonen, jota on jo ehditty kehua yli puoluerajojen ennakkoluulottomasta ajattelusta. Olisiko Peltosella saumaa jo nyt hienoiseen yllätykseen?

Torjuntavoitot eivät tietenkään enää riitä. Oikeistokomento jatkuu, ellei SDP yllä ykköseksi. Puolue kaipaa Uudeltamaalta oikeaa menestystä. Muiden puolueiden kysymyksiä herättävä tilanne tarjoaa mahdollisuuksia, vaikka katseen pitääkin olla omassa politiikassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE