Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Erkki Tuomioja: SDP:stä, vasemmistoliitosta ja vihreistä hallitusneuvotteluja johtava blokki, jota porvaririntama ei pääse hajottamaan

SDP:n kansanedustajan Erkki Tuomiojan mukaan elämme vaarallisia aikoja. Tuomioja sanoo vappupuheessaan, että uhmakas voimapolitiikan näyttö ja käyttö ja kansainvälisten vastakkaisuuksien lietsominen ja jännitteiden kärjistyminen nostavat aiheellisia huolia ja pelkoja kaikkialla.

Demokraatti

Demokraatti

“Yhtenä yhteisenä nimittäjänä kansainvälisten suhteiden tilalle on monien eri toimijoiden pyrkimys horjuttaa kansainvälistä sääntöpohjaista monenkeskistä yhteistyöjärjestelmää kansainvälistä oikeutta ja monia sopimuksia rikkoen.”

Tuomiojan mukaan Venäjän Ukrainan suvereniteettia loukannut Krimin annektointi ja sen jatkuva sotilaallinen toiminta Itä-Ukrainassa sekä maan voimapolitiikan näytöt ja käyttö kertovat piittaamattomuudesta kansainvälisestä oikeudesta.

“On myös vakavia epäilyjä Venäjän osallisuudesta murhiin maan rajojen ulkopuolella. Venäjän informaatiosodankäyntiin opetetaan meitäkin varautumaan, mutta myös lännessä käytetään täysin toteennäyttämättömiä syytöksiä annettuna totuutena informaatiosodan läntisessä versiossa.”

Tuomioja mainitsee myös Yhdysvaltain toimet suojatulleineen ja sen irtaantumisen Kioton sopimuksesta.

“Tämä on saanut maailman kolmannen suurtekijän Kiinan näyttäytymään vapaakauppajärjestelmän ja monenkeskisyyden puolustajana, mutta lähemmässä tarkastelussa ei Kiinankaan sitoutuminen kansainvälisen oikeuden ja yhteistyön pelisääntöihin ole kaikissa suhteissa kestävää.”

Kukaan tiedotusvälineitä seuraava ei ole voinut välttyä sellaisen sotaisan retoriikan viljelyltä jota Suomessa iltapäivälehdet ja myös Yleisradio näyttävimmin käyttävät.

 

 

 

Tuomioja arvostelee myös mediaa.

“Kukaan tiedotusvälineitä seuraava ei ole voinut välttyä sellaisen sotaisan retoriikan viljelyltä jota Suomessa iltapäivälehdet ja myös Yleisradio näyttävimmin käyttävät. Hehkutetaan hävittäjähankintoja ja suursotaharjoituksia. Pitääkö meidän ihan tosissamme varautua ja varustautua myös Suomeen ulottuvan sodan mahdollisuuteen?”

Tuomioja sanoo, että Suomen perinteisen vaikuttamis- ja liennytyspolitiikan tietynasteinen laiminlyönti on ollut nykyisen hallituksen suurin ulko- ja turvallisuuspolitiikan heikkous, samoin kuin se, että sotaretoriikan torjumisen asemesta se on puolustusministerin suulla paremminkin ollut sitä lisäämässä.

“Tässä ilmapiirissä sivuutetaan myös se, miten kestämätön kehitys ja sen ilmentyminä niin ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen kuin varallisuuden maailmanlaajuinen keskittyminen ovat myös suurimmat koko ihmiskuntaa koskevat turvallisuusuhat.”

“Tässä asetelmassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kuitenkin sosialidemokraattien vahvasti tukemana toiminut luottamusta ylläpitävällä tavalla. Niinpä voimme todeta Suomen elävän nykyisin taas Kekkosen oppien mukaisesti. Emme tietenkään kaipaa Kekkosen kauden ilmiöitä takaisin, ja viittaan tässä vain siihen Kekkosen toteamukseen, että jos jommankumman, ulko- tai sisäpolitiikan on oltava rempallaan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka.”

Tavoitteemme vaaleissa ei kuitenkaan voi olla vain paluu hallitukseen vaan selkeä politiikan suunnanmuutos.

 

Tuomioja toivoo, että seuraavaa hallitusta pyritään synnyttämään sosialidemokraattien johdolla.

“Tavoitteemme vaaleissa ei kuitenkaan voi olla vain paluu hallitukseen vaan selkeä politiikan suunnanmuutos. Sipilän hallituksen muodostamisen jälkeen ovat opposition kolme suurinta puoluetta, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto, toimineet kaikissa suurissa ja useimmissa pienissä kysymyksissä hyvin yhtenäisesti samankaltaisten politiikan perusnäkemysten pohjalta. On syytä nyt varmistaa, että nämä puolueet myös vaalien jälkeen ovat yhteisessä rintamassa määrittämässä uuden hallituksen politiikan suunnan.”

Parhaiten tämä tapahtuu Tuomiojan mukaan siten, että nämä puolueet ryhtyvät myös hahmottamaan ja laatimaan yhteisiä tavoitteita seuraavalle hallitukselle ja menevät vaaleihin näihin sitoutuneina.

“Näin ne olisivat myös, vaikka eivät enemmistönä vielä olisikaan, joka tapauksessa hallitusneuvotteluja johtava blokki, jota porvaririntama ei pääse hajottamaan. Sosialidemokraatit ovat aina korostaneet aatteellista omavaraisuuttaan, eikä nytkään kyse ole näiden puolueiden osin erilaisten intressejä ja painotusten sivuuttamisesta. Mutta nämä erot ovat kuitenkin merkittävästi vähäisempiä kuin ne, jotka erottavat nämä puolueet nykyisistä hallituspuolueista.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE