Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Hallitusviisikko kävi vakavan keskustelun pelisäännöistä – ”Tämä oli viimeinen kerta”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi hallitusviisikon käyneen vakavahenkisen keskustelun hallituksen pelisäännöistä ja hallituksen toimintakyvystä sekä yhteisestä luottamuksesta.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

– Tilanne on tietenkin hyvin vakava. Ei ole missään nimessä oikein, että hallituksen pelisääntöjä tällä tavalla rikotaan eli eduskunnassa ei puolusteta hallituksen yksimielisesti eduskuntaan viemiä esityksiä. Tämä tilanne on hyvin poikkeuksellinen, Marin sanoi tiedotustilaisuudessa.

– Luonnonsuojelulain osalta maito on kaatunut. Tätä tilannetta emme enää pysty korjaamaan, Marin kiteytti.

Eduskunnassa tiedotustilaisuuden jälkeen keskusta äänesti odotetusti opposition kanssa luonnonsuojelulain muutoksista hallituksen esitystä vastaan.

Marin kertoi, että hallitusviisikko kävi läpi hallituksen jatkotyöskentelyä. Marinin mukaan yhdessä sovittiin, että jos vielä kerrankin vastaavaa tapahtuu – että hallituksen pelisäännöistä ja esityksistä ei pidetä kiinni – ei hallitusta enää sen jälkeen ole.

– Voitaisiin käyttää sellaista sanaa, että tämä oli viimeinen kerta, Marin tiivisti.

TILANNE on Marinin mukaan vakava, mutta hallitus pyrkii yhdessä eteenpäin. Hän kertoi myös keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon ”todenneen hyvin suoraan”, että keskustan eduskuntaryhmässä on käyty asiasta keskustelu.

– He ovat sitoutuneita noudattamaan hallituksen pelisääntöjä ja enää vastaavankaltaisia tilannetta ei pitäisi syntyä, johon me olemme nyt valitettavasti viime viikolla joutuneet, Marin sanoi.

Marin painotti haluavansa, että Suomessa on toimintakykyinen hallitus tällä hallituskokoonpanolla.

– Mutta ei sekään ole mahdollista, että pelisääntöjä toistuvasti rikotaan ilman, että mitään koituu, Marin sanoi.

Marinin mukaan Suomi ja suomalaiset ansaitsevat vakavassa maailmanpoliittisessa tilanteessa toimintakykyisen hallituksen, joka pystyy laittamaan syrjään mahdollisesti omalle puolueelle vaikeat kysymykset ”yhteisen koitoksen hyväksi”.

– Meillä on Euroopassa vakava tilanne, me tarvitsemme toimintakykyisen hallituksen. Me tarvitsemme poliittisen hallituksen, joka tarvittaessa pystyy myös eduskuntaan tuomaan sellaisia esityksiä, jotka ovat välttämättömiä. Toimitusministeristö ei tietenkään pysty uusia aloitteita tekemään eikä uusia asioita viemään eteenpäin ja on mahdollista, että tulee sellaisia tilanteita, joista me emme vielä tiedä, jotka vaativat myös poliittista hallitusta, joka voi eduskunnalle asioita tuoda, hän sanoi.

MARIN kertasi tiedotustilaisuudessa myös, että eduskunnan käsittelyssä on kaksi hallituksen esitystä, joista tiedetään, etteivät hallitusrivit täysin pidä.

– Näistä on yhdessä ymmärrys hallituspuolueiden kanssa.

Saamelaiskäräjälaki on tuotu eduskuntaan riitaisena ja keskusta tulee äänestämään ryhmänä lakia vastaan. Toinen asia on translaki, josta äänestäminen on eduskunnan perinteen mukaan omantunnonkysymys. Siitä tiedetään, että on yksittäisiä kansanedustajia, jotka eivät välttämättä ole lain takana.

Juttua muokattu 7.12. klo 14.51: täydennetty Marinin kommenteilla toimintakykyisestä hallituksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE