Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hämeen kansanedustajilta sama huomio: Missä on suurituloisten osallistuminen talkoisiin?

Jukka-Pekka Flander/SDP
SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.

SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov sanoo ymmärtävänsä hallituksen tavoitteen taittaa velkaa ja kasvattaa työllisyyttä, jotta suomalainen hyvinvointivaltio voidaan säilyttää. Ongelmallisinta leikkauspolitiikassa on hänen mukaansa kuitenkin se, että hyvätuloisten osallistuminen taloustalkoisiin loistaa poissaolollaan.

Demokraatti

Demokraatti

– Päinvastoin, heille joilla on omaisuutta ja varoja, tarjotaan korkeampaa kattoa osakesäästötileille ja metsänomistajille metsävähennystä ja niin edelleen, hän sanoo tiedotteessaan.

– Ikävä kyllä keinovalikoima romuttaa monen kohdalla hyvinvointivaltion heikoimmassa asemassa oleville tarjoavan turvan. Hyvätuloisten etuoikeutettu asema kasvaa ja haavoittuvimpien ahdinko syvenee, hän jatkaa.

Filatov kyselee muun muassa, miltä ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus tarkoittaisi pienituloisen arjessa.

– Vaikkapa syöpäsairaan, joka joutuu käymään työssä ja hoidoissa. Karenssipäivät vievät häneltä helposti yli kuukauden palkan sairauden tuoman huolen ja vaivan lisäksi.

– Entäpä sitten reiluus eri toimialoilla? Etätyötä tekevä toimihenkilö voi jäädä etätöihin flunssan kohdatessa ja välttää palkattomaan päivän. Monen on pakko mennä töihin sillä riskillä, että tartuttaa työkaverinsa.

– Sairastavuus on suurempaa naisvaltaisilla aloilla, joissa vaikkapa lasten kautta flunssapöpöt leviävät. Myös raskaassa fyysisessä työssä sairastetaan enemmän.

FILATOV toteaa, että edellisen kerran Sipilän hallitus suunnitteli vastaavaa ja joutui hallituksen esityksessä toteamaan, että esitys todennäköisesti lisää pitkiä sairauspoissaoloja ja että johtajat pääsevät helpommalla.

– Samaan aikaan lääkkeiden hinnat nousevat, koska niiden verotusta korotetaan, Kela-indeksit leikataan ja terveydenhuolloin maksuja korotetaan ja hoidon rahoitusta leikataan, vaikka inflaatio nostaa kustannuksia. Tämä säästö tulee sairaan kalliiksi.

Filatov sanoo, että työllisyyden kannalta työttömyysturvan leikkausten takana on nuiva käsitys ihmisistä.

– En usko siihen, että leikkaus auttaa ihmisiä töihin. Suomessa terveydelliset syyt työttömyyteen taustalla ovat poikkeuksellisen korkeat.

Filatovista huolestuttavaa on aikuiskoulutustuen lopettaminen.

– Rakennemuutokset tappavat työpaikkoja, mutta ihmisten mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin heikkenee huomattavasti. Vuorotteluvapaa poistetaan, vaikka sillä ei ole työllisyysvaikutuksia. Monelle se on ollut mahdollisuus opiskella uutta.

– Odotan vilpittömästi hallituksen esityksiä, joissa näkyy hyvätuloisten ihmisten osallistuminen taloustalkoisiin. Hallituksen infossa yksikään toimittaja ei asiaa kysynyt. Enkä äkkilukemalla hallitusohjelmasta tällaisia toimia löydä, Filatov sanoo tiedotteessa.

SDP:N kansanedustaja Johannes Koskinen pelkää oikeistohallituksen linjan vievän taantumaan.

Hän toteaa omassa tiedotteessaan, että Orpon tulevaa hallitusta on jo mediassa kutsuttu Suomen lähihistorian oikeistolaisimmaksi.

– Vasta julkaistun ohjelman perusteella tämä vaikuttaa perustellulta. Linja on kova, mutta ennen kaikkea lyhytnäköinen, Koskinen sanoo tiedotteessaan.

– Heti aluksi huolettaa, leikkaako Orpon hallitus suhdannepoliittisesti huonosti ajoitetulla sopeutuksella Suomen suoraan taantumaan? Talouskasvu on uusimman valtiovarainministeriön katsauksen mukaan pysähtynyt. Rajut ja hätäiset leikkaukset voivat katkaista kasvun elpymisen, Koskinen toteaa.

Hänen mukaansa hallitus leikkaa arjen peruspalveluita kovalla kädellä. Vasta rakentumassa olevat hyvinvointialueet tulevat väistämättä olemaan kovien karsimispaineiden alla.

– Tämän tasoisia säästöjä ei millään voi toteuttaa vaarantamatta palveluita. Lupauksista huolimatta koulutuskaan ei ole säästymässä leikkauksilta.

Sosiaaliturvaan kohdistuu Koskisen mukaan erityisen kovat leikkaukset, jotka työttömien lisäksi osuvat esimerkiksi pienituloisten lapsiperheiden asumistukiin varsinkin kasvukeskuksissa.

– Sopeutustoimet suunnataan epäreilusti kansalaisten tärkeimpiä peruspalveluita heikentämällä ja työttömiä kurittamalla. Töissä olevia taas kuritetaan työlainsäädännön huononnuksilla, kuten irtisanomissuojan heikentämisellä, Koskinen sanoo tiedotteessaan.

Hänen mielestään verotusta ei ole käytetty edes pieneltä osalta vahvistamaan julkista taloutta. Tästä seuraa se, että oikeistohallitus leikkaa entistä enemmän palveluista ja kaikkein heikommassa asemassa olevien tuista.

– Suurituloisimpien ei sen sijaan tarvitse osallistua sopeutustalkoisiin vaan päinvastoin he saavat osakesäästötilin talletusrajan noston joululahjaksi. Muutos suosii vahvasti kaikkein varakkaimpia, koska todella harvalla suomalaisella on yli 50 000 euroa laittaa arvopapereihin.

– Sosiaalinen omatunto näyttää Säätytalolla jätetyn porvarissäädyn narikkaan! Koskinen summaa.

Niin Tarja Filatov kuin Johannes Koskinen ovat kansanedustajia Hämeen vaalipiiristä, Hämeenlinnasta.

Kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.). Kuva: Jukka-Pekka Flander

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE