Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

6.6.2018 04:36 ・ Päivitetty: 6.6.2018 04:36

”Hän on joka tapauksessa kuolemassa” – törkeä kommentti sairaasta senaattorista oli liikaa

Yhdysvalloissa republikaanisenaattori John McCainin (kuvassa) vakavasta sairaudesta vitsaillut Valkoisen talon avustaja Kelly Sadler jättää tehtävänsä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan Sadler sanoi Valkoisen talon sisäisessä kokouksessa, ettei aivosyövästä kärsivän McCainin mielipiteillä ole merkitystä, ”koska hän on joka tapauksessa kuolemassa”.

Kukaan Valkoisesta talosta ei ole pyytänyt anteeksi kommenttia, joka raivostutti monia.

Washington Postin tietojen mukaan Sadlerin lähtö ei johdu suoraan kommentista vaan siitä, että hän syytti esimiestään kommentin vuotamisesta. Muun muassa presidentti Donald Trump ja Sadlerin esimies olivat lehden mukaan läsnä, kun Sadler esitti syytöksensä. Esimies kiisti syytöksen.

Lehden mukaan Trump oli raivoissaan siitä, että kommentti oli vuodettu julkisuuteen. Sadlerin kommenttia hän sen sijaan ei moittinut.

Trump itse sanoi vaalikampanjansa aikana, että Vietnamin sodassa vangiksi ja kidutuksen uhriksi joutunut McCain ei hänen mielestään ole sotasankari.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU