Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

29.3.2023 12:41 ・ Päivitetty: 29.3.2023 12:41

HAO: Valtio sai käyttää etuosto-oikeuttaan suojatakseen strategisesti tärkeitä alueita Kemiönsaaressa

Arja Jokiaho

Turun hallinto-oikeuden mukaan valtio sai viime vuonna käyttää etuosto-oikeuttaan kiinteistökaupoissa Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Osa kyseessä olevasta kiinteistöstä rajoittuu Puolustusvoimien käytössä olevaan Skinnarvikin varikkoalueeseen ja sijaitsee osin sen suoja-alueella. Valtion mukaan etuosto-oikeuden käyttö oli tarpeen maanpuolustuksen sekä alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen takia.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun valtio käytti lain suomaa etuosto-oikeutta suojatakseen strategisesti tärkeitä alueita.

Valtion päätöksestä valitti hallinto-oikeuteen Meripesä Paradise -niminen yhtiö, joka halusi ostaa aiemmin lomakylänä toimineen alueen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja katsoi, että etuosto-oikeuden käyttäminen ei edellyttänyt konkreettista näyttöä siitä, että kiinteistöä aiotaan käyttää tavalla, joka vaarantaisi esimerkiksi maanpuolustusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU