Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo avautuu eduskunnassa vallitsevasta hysteriasta: “Kukaan ei uskalla”

Kansanedustaja Harry “Hjallis” Harkimo kirjoittaa Savon Sanomissa työpaikkojen erikoisuuksista. Eduskunnan erikoisuudeksi hän nimeää hysteerinen mielenkiinnon sitä kohtaan, onko työkaveri varmasti puhunut totta.

– Lähtökohta on, että ei varmasti ole puhunut. Ainakaan kokonaan. Eikä ainakaan sen jälkeen, kun sanoja tulkitaan ja väännellään tarpeeksi – varmasti löytyy näkökulma jonka mukaan kaverin puhe ei ollut pelkkää faktaa. Ja jos ei aivan valehdellut, niin varmasti hän puhui muunneltua totuutta.

– Koska ilmapiiri on tällainen, poliitikot pyrkivät peittelemään asioiden kulkua ja omia tekemisiään. ”Ei se voinut olla varmaa…”, ”En voinut tietää varmasti että näin tulee tapahtumaan, siksi sanoin niin kuin sanoin…”, Harkimo jatkaa.

Harkimo tarjoaa lääkkeeksi sitä, että kerrottaisiinkin asiat “just niin kuin ne ovat tapahtuneet”.

– Eli jos kokeiltaisiin rehellisyyttä! Kaikilla olisi paljon helpompaa. Mutta kukaan ei uskalla. Sen sijaan joka asiasta tulee sitten tipoittain tietoa myöhemmin eikä kukaan ota enää selvää, että mitä on tapahtunut.

– Se tietysti sopii poliitikoille, jotka monet ovat sitä mieltä, että heillä on suorastaan oikeus tällaiseen vastuunpakoiluun. Samalla tavalla kuin he eivät katso valheiksi katteettomia vaalilupauksiakaan. Ihmetyksellä seuraan, olankohautuksella ohitetaan se, että omat lupaukset äänestäjille eivät ole lähelläkään toteutua.

Harkimon mukaan koko poliittinen järjestelmä rakentuu nykyään epäluottamukselle.

– Media on siinä mukana – toimittajat näyttävät kilpailevan nimenomaan siitä, kuka saa yksittäisen ministerin tai kanisterin pahimpaan satimeen. Ei siis ole ihme, että koko demokraattisella järjestelmällämme on uskottavuusongelmia.

– Vastuu on meillä kaikilla, mutta muutos ei tule olemaan helppo. Kun olen kirjoittanut rehellisesti asioista, niin systeemin sisältä on tullut kovaa kritiikkiä minua kohtaan. Mutta minulle on tärkeintä, että voin elää sen kanssa mitä puhun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE