Politiikka
25.9.2023 07:23 ・ Päivitetty: 25.9.2023 07:23
Harkimo lyö kovan luvun pöytään: 1 500 – ”Tällä menolla kohta puolet vähemmän”
Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo sanoo, että ilman työperäistä maahanmuuttoa ja koulutuksen laadun nostoa Suomen talouskasvu 2030-luvulla jää pelkäksi haaveeksi.
Hänen mukaansa Suomen politiikasta puuttuvat johtajuus ja kyky panna asioita toimeksi. Harkimo arvostelee tiedotteessaan muun muassa sitä, ettei Orpon hallitus ole saamassa mitään muutoksia aikaan yritys- ja osinkoverotuksessa.
Ruotsissa sosialidemokraatitkin pystyvät Harkimon mielestä parempaan.
– Yrityksiä pitäisi kannustaa kasvuun, investoimaan ja palkkaamaan lisää ihmisiä töihin. Työelämää hallitus yrittää uudistaa tasolle, jonne demarit Ruotsissa veivät sen jo 20 vuotta sitten, Harkimo näkee.
Päänsilitystä eivät saa toisaalta muutkaan.
– Ja ay-liike lyö talveen mennessä satamat kiinni ja viennin seis. Ja vasemmisto-oppositio lyö eduskunnassa tahtia. Sahaavat vain omaa jalkaansa, koska siitä kärsivät erityisesti vain pienet ja keskisuuret yritykset ja sitä kautta niiden työntekijät.
Harkimon mukaan Suomessa on 1 500 keskisuurta, vientiin pystyvää yritystä mutta tällä menolla kohta puolet vähemmän.
– Budjettiehdotuksessa on ristiriitaisuuksia. Ihmisiä kannustetaan ottamaan töitä vastaan kauempaakin, mutta samaan aikaan työmatkavähennystä halutaan alentaa. Mitä tällä halutaan kertoa?
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.