Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Harkitsetko eläkkeelle jäämistä? – älä vetkuttele päätöstä tai voit menettää rahaa

iStock

Työeläkkeelle jäämistä lähikuukausina miettivällä on tarkan harkinnan paikka. Moni suomalainen hyötyy siitä, että jää eläkkeelle jo joulukuussa kuin että jättää sen perinteisesti tammikuulle.

Marja Luumi

Demokraatti

Syy tähän löytyy korkeasta inflaatiosta, jonka takia vuoden 2023 indeksikorotukset tulevat vaikuttamaan työeläkkeisiin poikkeuksellisesti. Toisin kuin tavallisesti, työeläkeindeksi kasvaa selvästi enemmän kuin palkkakerroin.

Tämän vuoksi vuoden 2022 puolella eläkkeelle siirtyvä saa suuremman indeksikorotuksen kuin eläkkeelle siirtymistä vuoden vaihteen yli lykkäävä.

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa vuoden 2023 työeläkeindeksit lokakuun loppupuolella, joten vielä ei voida kertoa tarkkoja korotusten määriä. Eläketurvakeskuksen syyskuussa tekemien laskelmien mukaan työeläkeindeksin kasvu voisi olla noin 6,5 prosenttia ja palkkakertoimen noin 3,6 prosenttia.

EKONOMISTI Ville Merilä Eläketurvakeskuksesta (ETK) uskoo ja toivoo, että ETK:n ja muiden toimijoiden infomaatio on tavoittanut kohdeyleisönsä. Hän huomauttaa, että kovin aikaisessa vaiheessa asiasta ei ole voitu informoida, koska inflaation tasosta on vallinnut epävarmuus.

– Kesän aikana alkoi käydä entistä selvemmäksi, että inflaatio tulee todennäköisesti pysymään korkeana syksyn aikana. Näin ollen ero näiden kahden indeksin, työeläkeindeksin ja palkkakertoimen, välillä voi nousta merkittäväksi.

Merilä kertoo itse saaneensa kiittävää palautetta hyvästä tiedottamisesta eläkkeelle siirtymistä harkitsevilta tai heidän läheisiltään.

– Moni on kertonut saaneensa tukea päätöksiinsä, miten on järkevintä toimia.

Hän painottaa, että oma työeläkevakuuttaja on se paras asiantuntija, joten sinne kannattaa olla yhteydessä, kun pohtii, mikä vaihtoehto, ajankohta, on itselle edullisin. Merilä arvioi, että tätä pohdintaa joutuvat käymään tuhannet ihmiset.

TYÖELÄKKEISIIN VAIKUTTAVAT INDEKSIT

  • Työeläkkeisiin vaikuttaa kaksi indeksiä, työeläkeindeksi ja palkkakerroin.
  • Joka vuosi tammikuun alussa kaikki maksussa olevat työeläkkeet tarkistetaan työeläkeindeksillä.
  • Työeläkeindeksi määräytyy palkka- ja hintatason vuotuisen muutoksen perusteella.
  • Työeläkeindeksiin vaikuttavat pääosin hintojen muutokset.
  • Palkkakerrointa käytetään tulevien eläkkeiden laskennassa.
  • Palkkakertoimella tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon.
  • Palkkakertoimeen vaikuttavat pääosin palkkojen muutokset.
  • Molemmat indeksit tulevat voimaan tammikuun alussa.

ASIA KOSKETTAA heitä, jotka ovat saavuttaneet alimman vanhuuseläkkeeseen tai sen osittaiseen varhennukseen oikeuttavan ikärajan marraskuussa 2022 tai sitä ennen eli he voivat nostaa vanhuuseläkettä vuoden 2022 aikana. Merilä huomauttaa, että joukossa on myös heitä, jotka ovat myöhentäneet eläkkeelle lähtöään, vaikka ikäraja on tullut jo vastaan. Harkinnan paikka myös 61 vuotta ennen marraskuuta täyttäville, jotka mielivät osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle.

Miten suurista eläke-eroista voi sitten olla kyse sen välillä, jääkö eläkkeelle jo joulukuussa vai vasta tammikuussa? Merilä laskee, että keskieläkettä saavilla ero voi nousta kymmeniin euroihin kuukaudessa – 30-40:n euron välille.

Eläketurvakeskuksen ekonomisti muistuttaa, että työeläkeindeksin mukainen korotus tehdään vuosittain. Tässä vuodenvaihteessa indeksin rooli vain korostuu, koska tavarat, palvelut ja hinnat ovat nousseet normaalia enemmän.

MERILÄ NEUVOO olemaan eri vaihtoehdoista yhteyksissä juuri siihen omaan eläkevakuuttajaan, jolla on parhaat tiedot eläkkeelle harkitsevan henkilöhistoriasta – ja näin kannattaa tehdä muulloinkin kuin poikkeustilanteissa.

Eläketurvakeskuksen mukaan eläkehakemus on hyvä tehdä noin kuukautta ennen eläkkeelle jäämistä. Työsuhteen pitää loppua marraskuun aikana, jotta voi joulukuussa hakea eläkkeelle. Kannattaa myös huomata, että eläkkeelle voi jäädä ainoastaan kuukauden alusta, ei keskellä kuukautta.

– Asioista kannattaa ottaa selvää mahdollisimman nopeasti, jottei käy niin että mahdollinen hakemus tulee tehtyä myöhässä. Myös työnantaja haluaa varmaankin tietää, onko työntekijä käytettävissä enää joulukuussa, Merilä toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE