Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

4.6.2021 12:38 ・ Päivitetty: 4.6.2021 13:04

”Harmittaa suunnattomasti, että tällaiseen on jouduttu” – VNK: Verottajan ratkaisulla voi olla vaikutusta aiempien pääministereiden verotukseen

LEHTIKUVA / HANDOUT / MARKKU ULANDER

Alivaltiosihteeri Timo Lankinen sisällyttäisi pääministerin ateriaedun ministeripalkkiolakiin. Verohallinto tulkitsi tänään valtioneuvoston kanslialle antamassa päätöksessä ateriaedun veronalaiseksi tuloksi, koska etua ei mainita erikseen tuloverolaissa.

Simo Alastalo

Demokraatti

– Katson, että pääministerille pitäisi turvata mahdollisuus keskittyä valtioneuvoston asioiden ja maan asioiden hoitamiseen ja vapauttaa hänet arkipäiväisistä askareista. Tällainen palvelu pitäisi mielestäni turvata pääministerille.

– Se edellyttäisi ministeripalkkiolain täsmentämistä niin, että nämä palvelut siihen kuuluisivat, Lankinen sanoo.

Pääministereillä on Lankisen mukaan ollut ateriaetu eri muodoissaan siitä lähtien, kun ministeripalkkiolaki vuonna 2007 tuli voimaan. Valtioneuvoston kanslia joutuu nyt ilmoittamaan työnantajana ateriapalvelut ja niiden arvon verottajalle myös takautuvasti ja verottaja laskee ne päätöksensä mukaisesti ansioksi.

Voisivatko aiemmat pääministerit joutua maksamaan käyttämistään palveluista jäännösveroa?

– Sellainen tilanne voi tulla vastaan. En osaa ottaa kantaa tässä vaiheessa.

Marin on osin koronavuodesta johtuen asunut Kesärannassa muita viime aikojen pääministereitä pidempään.

– En osaa sanoa kaikilta osin mitä tässä tilanteessa tullaan tekemään. Harmittaa suunnattomasti, että tällaiseen on jouduttu, Lankinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU