Ulkomaat
26.7.2024 04:29 ・ Päivitetty: 26.7.2024 04:29
Harris keskusteli Netanjahun kanssa Gazasta – ”Emme voi antaa itsemme turtua kärsimykselle”
Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris sanoo ilmaisseensa vakavan huolensa Gazan kuolonuhreista Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle. Harris ja Netanjahu tapasivat Washingtonissa torstaina paikallista aikaa.
Harris sanoi tehneensä Netanjahulle selväksi huolensa Gazassa vallitsevasta humanitaarisesta tilanteesta.
- Se, mitä Gazassa on tapahtunut viimeisen yhdeksän kuukauden aikana, on järkyttävää. Kuvia kuolleista lapsista ja epätoivoisista nälkäisistä ihmisistä, jotka pakenevat turvaan, joskus joutuen pakosalle toisen, kolmannen tai neljännen kerran, Harris kertoi toimittajille tapaamisen jälkeen.
- Emme voi katsoa toisaalle näiden tragedioiden edessä. Emme voi antaa itsemme turtua kärsimykselle, enkä aio olla vaiti, Harris jatkoi.
Lisäksi demokraattipuolueen todennäköinen presidenttiehdokas vaati Palestiinan valtion perustamista sekä aseleposopimuksen hyväksymistä.
- Kuten juuri kerroin pääministeri Netanjahulle, on aika saada tämä sopimus solmituksi, Harris sanoi.
AIEMMIN torstaina israelilaispääministeri tapasi presidentti Joe Bidenin, jonka kanssa Netanjahu poseerasi presidentin virallisesta työhuoneessa Oval Officessa otetuissa kuvissa.
Biden sanoi viestipalvelu X:ssä käyneensä Netanjahun kanssa yksityiskohtaisen keskustelun aseleposopimuksesta ja panttivankisopimuksesta.
Hän kertoi myös nostaneensa esille humanitaarisen kriisin Gazassa, peruspalvelujen palauttamisen kriittisen tärkeyden ja siviilien suojelemisen sotilasoperaatioiden aikana.
Biden kertoi myös tavanneensa äärijärjestö Hamasin kaappaamien amerikkalaisten panttivankien perheitä. Hän kertoi tekevänsä kaikkensa saadakseen panttivangit kotiin.
ENNEN kaksikon keskustelua Netanjahu muun muassa kiitti Bidenia tämän työstä ja Israelin tukemisesta. Hän sanoi myös odottavansa Bidenin kanssa työskentelemistä tulevina kuukausina.
Keskiviikkona yhdysvaltalainen viranomaislähde oli kertonut uutistoimisto AFP:lle, että neuvottelut Gazan aselevosta ja panttivankien vapauttamisesta ovat loppusuoralla ja Biden yrittäisi viilata sopimuksen yksityiskohtia Netanjahun kanssa.
Biden on tarjonnut Israelille vankkumatonta sotilaallista ja poliittista tukea koko sodan ajan viime aikojen kriittisemmistä kommenteistaan huolimatta.
Yli yhdeksän kuukautta kestäneessä sodassa on kuollut Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan jo liki 40 000 palestiinalaista.
KESKIVIIKKONA mielenosoittajat polttivat Yhdysvaltain lippuja Washingtonissa Netanjahun pitäessä puhetta Yhdysvaltain kongressille. Myös Netanjahua esittänyt nukke poltettiin.
Harris tuomitsi torstaisessa lausunnossaan Yhdysvaltain lipun polttamisen ja kutsui tekoa halventavaksi ja epäisänmaalliseksi.
Netanjahu julisti tulisessa puheessaan Israelin pyrkivän edelleen täydelliseen voittoon ja äärijärjestö Hamasin tuhoamiseen. Useat kongressin demokraattiedustajat jättivät puolueessa mielipiteitä jakavan pääministerin puheen väliin.
Netanjahun on määrä tavata republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump perjantaina Floridassa tämän Mar-a-Lagon residenssissä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.