Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

24.2.2020 16:58 ・ Päivitetty: 24.2.2020 19:49

Harvey Weinstein on tuomittu seksuaalirikoksista – valamiehistö hylkäsi vakavimmat syytteet

Elokuvatuottaja Harvey Weinstein todettiin maanantaina syylliseksi seksuaalirikoksiin. Valamiehistö kuitenkin hylkäsi osan syytteistä. Oikeus päättää vasta maaliskuussa, miten pitkän vankeustuomion Weinstein saa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rikosten uhriksi joutui kaksi naista, kertoi muun muassa uutiskanava CNN. Valamiehistön mukaan Weinstein pakotti toisen naisista suuseksiin vuonna 2006. Nainen toimi tuolloin tuotantoassistenttina. Toisen naisen Weinstein raiskasi vuonna 2013. Nainen on luonnehtinut raiskaukseen liittyvää suhdettaan Weinsteinin kanssa väkivaltaiseksi.

Tuomari määräsi, että Weinstein ei pääse vapaaksi takuita vastaan, vaan hänet pidetään vangittuna. Asiasta kertoi muun muassa ABC News -uutiskanava.

Weinsteinin asianajaja Donna Rotunno esitti hänelle kotiarestia terveyssyihin vedoten. Weinstein on koko oikeudenkäynnin ajan käyttänyt rollaattoria. Asianajaja Rotunno ilmoitti pian valamiehistön ratkaisun jälkeen, että Weinstein aikoo valittaa tuomiostaan.

Oikeus käsitteli vain osan epäilyistä

Weinstein oli syytteessä myös vakavista seksuaalirikoksista kolmea muuta naista kohtaan. Nämä syytteet valamiehistö kuitenkin hylkäsi. Jos syytteet olisivat menneet läpi oikeudessa, Weinsteinia olisi amerikkalaisten mediatietojen mukaan odottanut jopa elinkautinen vankeustuomio.

Yli 80 naista on syyttänyt 67-vuotiasta Weinsteinia seksuaalisista väärinkäytöksistä. New Yorkissa toimiva tuomioistuin on kuitenkin käsitellyt vain osaa tapauksista. Weinsteinin on kerrottu sopineen rahalla kymmeniä muita mahdollisia oikeusjuttuja.
Los Angelesissa on käynnissä erillinen tutkinta Weinsteinia vastaan esitetyistä seksuaalirikossyytteistä. Häntä vastaan on nostettu lisäksi useita siviilikanteita.

Oikeudenkäynti Weinsteinia vastaan alkoi New Yorkissa tammikuussa. Valamiehistöön valittiin seitsemän miestä ja viisi naista.

”Oikeuden uuden ajan maamerkki”

New Yorkin piirisyyttäjä Cyrus Vance luonnehti valamiehistön ratkaisua käännekohdaksi kaikille seksuaalisen väkivallan uhreille Yhdysvalloissa.

– Weinstein on väkivaltainen seksuaalisarjarikollinen, joka käytti valtaansa uhriensa uhkailuun, raiskaamiseen, nöyryyttämiseen ja vaientamiseen, sanoi Vance uutistoimisto AP:n mukaan.

Weinsteinin tapaus on noussut keskeiseksi metoo-liikkeen symboliksi. Seksuaalista häirintää työpaikoilla vastustavan Time’s Up -säätiön toiminnanjohtaja Tina Tchen kommentoi päätöstä tuoreeltaan.

– Tämä on oikeuden uuden ajan maamerkki (…) kaikille, jotka ovat joutuneet kärsimään häirinnästä, hyväksikäytöstä ja väkivallasta työpaikalla, sanoi Tchen lausunnossaan Variety-lehden mukaan.

Kuuluisien elokuvien mies

Newyorkilaiseen työläisperheeseen syntynyt Harvey Weinstein perusti veljensä Bobin kanssa kaksi elokuva-alan yritystä nimeltä Miramax ja Weinstein. Näistä Weinstein-yhtiö teki konkurssin sen jälkeen, kun epäilyt seksuaalirikoksista tulivat julki.

Weinstein on ollut lukuisien tunnettujen elokuvien taustavoimana, muun muassa Oscar-palkittujen Pulp Fiction, Kuninkaan puhe ja Rakastunut Shakespeare. Hän on tukenut muun muassa Quentin Tarantinoa ja Kevin Smithiä näiden uralla.

Weinsteinia ovat syyttäneet seksuaalisista väärinkäytöksistä muiden muassa näyttelijättäret Gwyneth Paltrow, Salma Hayek ja Uma Thurman. Tapaukset ovat kuitenkin olleet liian vanhoja tuotaviksi oikeuskäsittelyyn.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU