Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hävettää koko asia” – kansanedustajiin tuskastunut Harkimo täräyttää: “Melkoinen farssi! Miksei näin isoa asiaa ole voitu tehdä valmiiksi etukäteen?”

Kokoomuksen kansanedustajan Harry Harkimon mukaan hänelle on käynyt selväksi, kuinka vähillä tiedoilla monet kansanedustajat ovat muodostaneet mielipiteensä sote-uudistuksesta. Harkimon mielestä uudistuksen kommunikoinnissa on epäonnistuttu hämmästyttävän monilla tavoilla.

Demokraatti

Demokraatti

“Otetaan nyt esimerkiksi tämä kapitaatiojärjestelmä eli ihmisten pisteytys sen mukaan, kuinka paljon he todennäköisesti aiheuttavat järjestelmälle kuluja. Melkoinen farssi! Miksei näin isoa asiaa ole voitu tehdä valmiiksi etukäteen? Niin kuin esimerkiksi varmistaa tietosuojavaltuutetulta millaisia parametrit rekistereihin pitäisi tehdä, että touhu olisi laillista? Sen sijaan on toimittu amatöörimäisesti: valmistelija kertoo ensin puoliksi tehdystä työstään ja sen jälkeen ministerit saavat selitellä asiaa sivukaupalla joka paikassa. Hävettää koko asia.”

Se tarkoittaisi, että palkat nousisivat arviolta 700 miljoonaa tai jopa miljardin vuodessa.

Harkimo väittää blogissaan Savon Sanomissa, että koko sote-uudistus voi kaatua palkkaharmonisointiin.

“Tämä juontaa juurensa työtuomioistuimen maaliskuiseen päätökseen. Se koski erään kuntayhtymän menettelyä. Oikeuden päätöksen mukaan liikkeen luovutuksen seurauksena eri tahoilta uuden työnantajan palvelukseen siirtyneiden työntekijöiden palkkaerot pitää poistaa kohtuullisessa ajassa korottamalla matalampia palkkoja.”

“Jos tätä periaatetta sovelletaan sote-uudistukseen, se tarkoittaa että maakuntien palkkalistoille siirtyvien yli 200 000:n työntekijän palkat pitää harmonisoida joka alalla korkeimman palkan mukaan. Se tarkoittaisi, että palkat nousisivat arviolta 700 miljoonaa tai jopa miljardin vuodessa.”

Kyllä tässä on semmoinen soppa keitetty, että haluan nähdä kuka sen syö.

Lisää aiheesta

Harkimo sanoo, että jos näin käy, pitää kaikkien tajuta, että koko uudistusta ei kannata tehdä.

“Tuolla rahalla saa jo niin paljon lääkäreitä, hoitajia ja laitteita, että systeemi saadaan toimimaan ilman mitään uudistusta. Sen sijaan voitaisiin parantaa nykyistä mallia niin kuin esimerkiksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä eli Eksotessa on tehty.”

Harkimon mukaan koko paketti on “täysin levällään”.

“Kyllä tässä on semmoinen soppa keitetty, että haluan nähdä kuka sen syö.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE