Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Heinäluoma: ”Täysin vapaan kapitalismin autuutta julistaneet hiljenivät hetkeksi”

Euroopan parlamentti

Koronakriisi on pysäyttänyt maailman tavalla, jota ei osattu odottaa, SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Kokonaiset kansantaloudet ovat jokseenkin pysähtyneet. Hyvinvointia ylläpidetään maailmanhistorian suurimmalla velkaantumisella, joka kannattelee kehittyneitäkin yhteiskuntia pahimman ylitse, hän jatkaa.

Tavaratuotanto on hakeutunut sinne, missä tuotantokustannukset ovat alhaisimmillaan ja pääomatkin ovat päässeet vapaasti liikkumaan.

Heinäluoma painottaa, että globalisaation hyödyt ovat kiistattomia. Sadat miljoonat ovat nousseet köyhyydestä ja saaneet itselleen ja lähiyhteisölleen kokonaan uudenlaisen elämisen mahdollisuuden. Länsimaissa kauppojen hyllyt ovat täyttyneet halvoista kulutustavaroista säästäen rahaa monenlaisten palveluiden ostamiseen. Matkustaminen on tullut mahdolliseksi tavalliselle keskiluokalle.

Paradoksaalisesti helppo liikkuminen on mahdollistanut myös koronaviruksen käsittämättömän nopean leviämisen.

”Ehkäpä nyt ymmärretään paremmin myös kansallisen lentoyhtiön merkitys.”

Heinäluoma summaa jo finanssikriisin osoittaneen, että globalisaation mahtitekijää eli finanssimarkkinoita on sittenkin säädeltävä, ettei niiden hallitsemattomuus aja kehittyneitä talousjärjestelmiä todellisen sekasorron partaalle.

– Täysin vapaan kapitalismin autuutta julistaneet hiljenivät hetkeksi.

Julkiset taloudet ottavat nyt kantaakseen uuden taakan, jotta talousjärjestelmämme eivät sortuisi kaaokseen.

– Tarvitsemme jatkossakin vahvoja valtioita ja niiden kykyä suojella kansalaisiaan ja talouttaan. Keskinäinen luottamus mahdollistaa nopean päätöksenteon ja ihmiselämän suojeluun liittyvien rajoitteiden hyväksymisen. Henkinen yhteenkuuluvuus ja yhteisten päätösten laaja hyväksyminen ovat kriisien kestokyvyn välttämättömiä perustekijöitä.

Heinäluoma toteaa, että muutamassa viikossa tapahtunut rajojen sulkeutuminen ja kriittisten tarvikkeiden kauppaan ilmaantuneet häiriöt osoittavat, kuinka välttämätöntä on huolehtia myös perusomavaraisuudesta.

– Tänään pitäisi olla selvää, ettemme voi luottaa elintarvikkeiden häiriöttömään saatavuuteen maailmankaupan kautta. Huoltovarmuus liittyy ruuan ja terveyden lisäksi myös energian varmuusvarastoihin sekä Suomen lipun alla olevista ja tavarareitit varmistavista laivoista huolehtimiseen. Ehkäpä nyt ymmärretään paremmin myös kansallisen lentoyhtiön merkitys.

– Johtopäätöksiin kuuluu myös vahvan valtiontalouden ymmärtäminen. Kriisissä velkaantua voivat paremmin ne maat, joilla velkaa oli maltillisesti ennen kriisiä. Euroopan elvytysmahdollisuudet nojaavat nyt niihin valtioihin, jotka ovat pitäneet velkamääränsä kohtuullisena. Parasta yhteisvastuuta on se, että hoitaa hyvänä aikana omat asiansa vastuullisesti, Heinäluoma päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Pääkirjoitukset
28.5.2020
Kainosteluunkaan ei ole syytä: SDP on nyt monella mittarilla Suomen selvästi suosituin puolue
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE