Kotimaa
15.1.2018 08:27 ・ Päivitetty: 15.1.2018 08:27
Helsingin Sanomien toimittaja riitauttaa kotiinsa tehdyn etsinnän ja takavarikot
Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-uutisointiin osallistunut toimittaja riitauttaa hänen kotiinsa tehdyn erityisen kotietsinnän ja takavarikon, kertoo asianajaja Kai Kotiranta.
– Katsomme, että erityiselle kotietsinnälle ei ole näissä olosuhteissa ollut lainmukaisia perusteita. Näkemyksemme mukaan se on kokonaisuudessaan laiton ja täten myös asiassa tehdyt takavarikot ovat laittomia. Ylipäänsä toimittajan työvälineisiin tehdyt takavarikot ovat länsimaisessa demokratiassa ongelmallisia ja tässä tapauksessa ei ole ollut lakiin perustuvia syitä näin menetellä, sanoo toimittaja Laura Halmista ja Helsingin Sanomia edustava Kotiranta.
Poliisi teki kotietsinnän Halmisen kotiin HS:n Viestikoekeskus-uutisointia seuraavana päivänä ja takavarikoi hänen tietokoneensa, puhelimia ja muuta materiaalia.
Kotietsintä sai alkunsa, kun pelastuslaitos sai hälytyksen kellaripalotehtävälle. HS:n mukaan toimittaja oli aiemmin sunnuntaina vasaroinut hallussaan olevan tietokoneen kovalevyä tuhotakseen lopullisesti sen sisältämät tiedot. Kovalevyn rikkomisesta aiheutui savua, ja hän kutsui itse palokunnan paikalle.
Poliisipartio kertoi tietonsa eteenpäin keskusrikospoliisille. Sen jälkeen asuintalon kellarissa palanut tietokone määrättiin takavarikoitavaksi. HS:n tietojen mukaan koneella ei ole tiedustelulakiartikkeliin liittyvää materiaalia.
Tämän jälkeen asuntoon ja kellaritiloihin määrättiin erityinen kotietsintä keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajan päätöksellä kiireellisenä. Normaalisti erityisestä kotietsinnästä päättää tuomioistuin.
Erityinen kotietsintä tarkoittaa koti- tai paikanetsintää, jossa on syytä olettaa, että etsinnän kohteella on sellaista tietoa, jota koskee laissa yksilöity takavarikkokielto.
Takavarikkokiellon alaista materiaalia voi olla muun muassa asianajotoimistoissa, lääkärien tiloissa tai esimerkiksi toimittajien kodeissa, joissa voi olla lähdesuojan alaista materiaalia.
Lisää aiheesta
Helsingin Sanomien uutisointia tutkitaan epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisena. Poliisi tutkii myös mahdollista tietovuotoa epäiltynä virkasalaisuuden rikkomisena.
Olli-Pekka Paajanen
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
14.1.2018 10:48
Sanoman suuromistaja Herlin soitti presidentin kansliaan HS-tietovuotokohun keskellä – Sauli Niinistö kertoi IL-tentissä, mitä sitten tapahtui
Kotimaa
9.1.2018 11:52
Kuulustelut alkaneet HS:n rikostutkinnassa
Politiikka
21.12.2017 22:22
Toimittajajärjestössä kuohuu HS:n jutun takia – puheenjohtaja erosi
Pääkirjoitukset
21.12.2017 18:00
Mikä oli tietovuodon motiivi? Vähemmän on kirjoitettu siitä, että aineiston perusteella vuoto on tapahtunut Puolustusvoimista, tiedustelun ylätasolta.
21.12.2017 15:22
HS:n lähdesuojaa vartioi henkilö, jonka nimeä ei kerrota julkisuuteen
Politiikka
18.12.2017 19:56
HS:n päätoimittaja vakuutti Ylellä seisovansa kohujutun takana – ei aio erota, jatkojutuille tuli aikalisä
Politiikka
18.12.2017 16:30
HS:n entinen vastaava päätoimittaja: ”En muista uraltani tapausta, jossa samalla tavalla olisi käyty laajalla rintamalla yhden median kimppuun”
Politiikka
18.12.2017 12:04
Hallitus käsittelee tietovuotoa – Sipilä: ”Pitää miettiä onko tästä syntynyt jotakin vahinkoa”