Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Helsinki tutki: Kaksi ilmiötä yli muiden ottaa pattiin katukuvassa

Kerjäläiset ovat suhteellisen uusi näky Helsingin kaduilla. Joka toisesta kerjääminen on häiritsevää.

Helsingin kaupunki on selvittänyt, mitkä ilmiöt häiritsevät kaupunkilaisia eniten katukuvassa.

Turvallisuustutkimuksen tulos ei yllätä hirveästi: Kaduilla sekavasti käyttäytyvät ja kerjäläiset herättävät suurta närää joka toisessa vastaajassa.

Viinanjuonti ei helsinkiläisiä häiritse niinkään. Alkoholin varsin vapaaseen käyttöön on totuttu pääkaupungissa vuosien varrella.

Miesten ja naisten vastaukset eivät juuri poikenneet toisistaan.

Kaupunkilaisten turvallisuutta ja katukuvan häiriöitä tutkitaan säännöllisesti myös muissa Pohjoismaiden pääkaupungeissa. Esimerkiksi Tukholmassa vastaavilla teemoilla on saatu samanlaisia tuloksia kuin Helsingissäkin.

Vuonna 2014 tukholmalaisista joka viides koki kerjäämisen suuressa määrin ongelmaksi. Kolme vuotta aiemmin tätä mieltä oli vain neljä prosenttia vastaajista. Itä-Euroopasta tulleiden kerjäläisten määrä on kasvanut Pohjoismaissa samaan aikaan merkittävästi.

Turvallisuustutkimus tehtiin nyt viidettä kertaa. Siinä kysyttiin nyt ensimmäistä kertaa katukuvan häiriötekijöistä. Vastaajia oli yli 4 000.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE