Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Viranomaisten tietoon tulleiden henkirikosten määrä väheni Suomessa – raiskausten määrä lisääntyi

Imatran kolmoismurhasta epäilty 23-vuotias imatralaismies vangitsemisoikeudenkäynnissään Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa Imatralla 7. joulukuuta 2016.

Rikosten määrä väheni viime vuonna hienoisesti.

Rikosten määrä Suomessa väheni viime vuonna kaksi prosenttia edellisvuodesta. Liikennerikkomusten määrä puolestaan kasvoi neljällä prosentilla, selviää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuosikatsauksesta.

Rikoksia tuli vuonna 2016 poliisin, Tullin ja rajavartioston tietoon noin 488 000 ja liikennerikkomuksia 335 000.
Poliisin tietoon tulleiden rikosten kokonaismäärä on vähentynyt 1990-luvun alusta lähtien.

Varkausrikokset ovat vähentyneet miltei yhtäjaksoisesti, kun taas varsinkin maksukorttipetokset ovat lisääntyneet. Pahoinpitelyjen määrä kasvoi pitkään, mutta on vähentynyt 2010-luvulla.

Henkirikosten määrä on vähentynyt 90-luvun puolivälistä ja on nyt alimmillaan koko itsenäisyyden aikana.

Viranomaisten tietoon tulleiden raiskausten määrä taas on puolitoistakertaistunut 10 viime vuoden aikana.

Jutun otsikkoa korjattu vastaamaan sisältöä. Sisältöä muokattu STT:n alkuperäisestä uutisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE