Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

24.11.2023 12:57 ・ Päivitetty: 24.11.2023 12:57

Henriksson: ”Nyt kannattaisi myös toimittajien keskittyä siihen, että saadaan tilanne rauhoittamaan”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Valtioneuvoston yleisistunnon päätös toimista itärajalla perustuu oikeudelliselle arviolle, jonka mukaan koko itärajaa ei voida sulkea missään tilanteessa, Iltalehti paljasti tänään.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Iltalehti huomautti uutisessaan, että poliitikot niin hallituksesta kuin oppositiosta ovat vakuutelleet, että koko itärajan sulkeminen laillisesti olisi mahdollista. Näin ei siis kuitenkaan olisi.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi kuitenkin tänään eduskunnassa toimittajille, että hallituksella oli erilainen käsitys siitä, että itäraja voitaisiin sulkea kokonaan turvapaikanhakijoilta.

– Eduskunnan tahto 2022 kesällä oli se, että jos kansallinen turvallisuus on vakavasti uhattuna, muun muassa välineellistetyn maahanmuuton myötä, niin silloin voidaan koko raja sulkea, turvapaikanhaku keskittää muualle. Tämän mukaan me hallituksessa tämä ajatellaan ja näin me jatkossakin tämä ajatellaan, Orpo totesi.

DEMOKRAATTI kysyi tänään eduskunnassa hallituspuolue RKP:n puheenjohtajalta, opetusministeri Anna-Maja Henrikssonilta, onko niin, että koko itärajaa ei voi sulkea missään tilanteessa.

Henriksson vastaa, että Suomessa on laillisuusvalvojat, jotka valvovat hallituksen toimintaa.

– Mielestäni on erittäin tärkeätä, että pidetään mielessä se, että hallitus toimii voimassa olevan lainsäädännön puitteissa noudattaen myös kansainvälisiä sopimuksia. Olemme tehneet varsin rajuja päätöksiä näiden kahden viimeisen viikon aikana, Henriksson sanoo.

– Tämä hybridioperaatio, joka on nähty ja nähdään itärajalla, on masinoitua. Sen voivat saada loppumaan Venäjällä ne tahot, jotka tätä ylläpitävät. Nyt meidän olisi syytä keskittyä myös siihen, että Suomi ja Suomella on aina oikeus turvata omat rajansa ja samalla Suomi on oikeusvaltio, joka noudattaa oikeusvaltioperiaatetta. Minä en lähde nyt olemaan tässä asiassa niin syvä asiantuntija, että sanoisin, mitä voidaan tehdä ja mitä ei voida tehdä, hän jatkaa.

Hallituksen päätösmuistio kuitenkin sanoo, että itärajaa ei voi sulkea missään tilanteessa.

– Jos se muistio sanoo näin, se on virkamieskunnan näkemys ja silloin se on virkamieskunnan näkemys. Totta kai se on niin, että me suhteutamme meidän toimenpiteitä voimassaolevaan tilanteeseen. Tähän mennessä olemme tehneet nyt välttämättömiä päätöksiä.

Henriksson ei lähde spekuloimaan sillä, että itärajan sulkeminen voisi käytännössä tarkoittaa Suomelle sitä, että Euroopan unionin tuomioistuimesta tulisi tuomio.

– Nyt kannattaisi myös toimittajien keskittyä siihen, että saadaan tilanne rauhoittamaan eikä turhaan spekuloida eri skenaarioista. Tilanne on hallussa ja nyt mennään eteenpäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU