”Herkullisen lakonista huumoria” sisältävä Hymyilevä mies kilpailee Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta

Jarkko Lahti näyttelee maailmanmestaruusotteluun valmistautuvaa nyrkkeilijää.

Juho Kuosmasen ohjaama erilainen nyrkkeilyelokuva Hymyilevä mies kilpailee Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta 2016. Kunkin maan oman ehdokkaan valitsi kansallinen raati.

Suomen raatiin kuuluivat Jaana Puskala, Outi Heiskanen ja Harri Römpötti. Sen mielestä nyrkkeilijä Olli Mäestä kertova Hymyilevä mies on ”päällisin puolin periodielokuva, jonka päähenkilöllä on esikuva elävässä elämässä. Pohjimmiltaan elokuva käsittelee kuitenkin ikiaikaista kysymystä: valitako rakkaus vai menestys?”

Raati jatkaa perusteluissaan:

”Pitkän elokuvan ohjaajana debytoiva Juho Kuosmanen kuljettaa draamaansa varmoin ottein. Elokuvan herkullisen lakoninen huumori ja J-P Passin sykähdyttävän mustavalkokuvauksen luoma patina tehostavat kautta linjan erinomaisia roolisuorituksia.”

Ehdokkuus jatkaa Hymyilevän miehen menestysputkea, joka alkoi viime keväänä Cannesin filmifestivaaleilla kakkossarjan ykköspalkinnolla. Hymyilevä mies tulee Suomen ensi-iltaan tämän viikon perjantaina.

Muista ehdokkaista norjalainen Louder Than Bombs ja tanskalainen Under sandet/Land of Mine on jo nähty teatterikierroksella Suomessa. Kaikki viisi elokuvaa esitetään syyskuussa Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla.

— Pohjoismaiset raadit ovat tehneet valintansa, ja tällä kertaa kaikkia vuoden parhaiksi valittuja ehdokaselokuvia yhdistää yksi tekijä: monisyinen ja muuttuva mieskuva, sanoo Pohjoismaisen elokuva- ja tv-rahaston toimitusjohtaja Petri Kemppinen.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto on arvoltaan noin 47 000 euroa. Voittaja julkistetaan Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Kööpenhaminassa, Tanskassa 1. marraskuuta.

Alla kaikki ehdolle valitut elokuvat:

ISLANTI  «Þrestir» (SPARROWS)

Rúnar Rúnarsson/Mikkel Jersin, Nimbus Film 

NORJA  «Louder than bombs» (LOUDER THAN BOMBS)

Joachim Trier/Eskil Vogt/Thomas Robsahm, Motlys

RUOTSI  «Efterskalv» (THE HERE AFTER)

Magnus von Horn/Madeleine Ekman, Zentropa Sweden

SUOMI  «Hymyilevä mies» (Den lyckligaste dagen i Olli Mäkis liv)

(THE HAPPIEST DAY IN THE LIFE OF OLLI MÄKI)

Juho Kuosmanen/Mikko Myllylahti/Jussi Rantamäki, Aamu Film Company

TANSKA  «Under sandet» (LAND OF MINE)

Martin Zandvliet/Mikael Rieks (Nordisk Film Production)

Keskustelua aiheesta

Phantom Thread (2017): Daniel Day-Lewisin viimeinen rooli on vanheneva poikamies ja luova nero, joka voi olla myös manipulatiivinen hirviö

Sukupolvensa juhlituin amerikkalainen elokuvaohjaaja Paul Thomas Anderson rakentelee itsepäisistä pyrkyrimiehistä laveita aatepotretteja, joissa ei ole aiemmin juuri pelastukseen uskottu.

Hänen teoksissaan elämänvalheisiin kouristuksenomaisesti takertuvat henkilöt menettävät toistuvasti työnsä, ystävänsä ja terveytensä metsästäessään unelmiaan. Uuden amerikkalaisen elokuvan mammutit Magnolia (1999), There Will Be Blood (2002) ja Mestari (2012) loistavat klassisia teemoja menetyksestä, epätoivosta ja lunastuksesta.

Andersonin kahdeksaskaan ohjaus ei luovu rikkinäisen miesten kuvauksista. Phantom Thread (2017) ei läpäisisi Bechdelin testiä.

Vain hiljainen kuolema lähestyy.

Reynolds Woodcock on menestynyt muotisuunnittelija 1950-luvun Lontoossa. Hänen ympärillään tärkeilevät kuninkaalliset ja muut palstamillimetrejä täyttävät julkisuuden henkilöt. Täydellisyyden tavoittelija on luopunut läheisistä ihmissuhteista, ellei sellaiseksi lasketa pitkäaikaista työkumppanuutta kulmiaan kurtistelevaan vanhapiikasisareensa Cyriliin (Lesley Manville), jonka kanssa hän jakaa ammatilliset arvostukset muttei juuri muuta.

Uurastavaa erakkotaiteilijaa esittää uransa lopettamisesta viime kesänä kertonut Daniel Day-Lewis, jonka viimeiseksi elokuvaksi Phantom Thread on siis jäämässä. Metodinäyttelijänä tunnettu, kolmesti miespääosan Oscarin historiallisesti voittanut Britannian ja Irlannin kaksoiskansalainen ei hae sympatiaa puolelleen sulkeutuneena ja sosiaalisesti estyneenä pukusuunnittelijana.

ELOKUVA
Phantom Thread
Ohjaus: Paul Thomas Anderson
Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Lesley Manville, Vicky Krieps
2017, 140 minuuttia
★★☆☆☆
Onko vanheneva poikamies poikkeuksellisen lahjakkuutensa sisäistänyt sankari vai manipulatiivinen hirviö ja inhimillinen tragedia, joka on valmis uhraamaan nuoren tarjoilijan (Vicky Krieps) herkän rakkauden ylevän metodinsa alttarilla?

Sivistyneen Reynoldsin huomio ensin imartelee yksinäisen oloista ja työväenluokkaista Almaa, jolla ei näytä olevan ikäisiään ystäviä tai muitakaan sosiaalisia siteitä. Edes näennäisen kohteliaan liehittelijän pikainen paljastuminen työtään ensisijaisesti ajattelevaksi ja uutta muusaa etsiväksi orjapiiskuriksi ei saa rakastunutta naista hylkäämään tunnekylmää miestä.

Jos hulppean kartanon isäntä on tytölle jonkinlainen puuttuva isähahmo, elokuva jättää kysymyksen harmittavasti ilmaan. Vain hiljainen kuolema lähestyy.

Yhteisen kodin taiteilijan kanssa jakavien ja viime kädessä hänen menestyksensä mahdollistavien naisten kautta paljastuu etäisen miehen perimmäinen yksinäisyys. Vähän kuin Mestarin impulsiivisen Freddien (Joaquin Phoenix) Anderson jättää myös Reynoldsin ärsyttävän salaperäiseksi henkilöksi, josta on vaikea sanoa, onko hän surullisen hahmon ritari vai kurjalta näyttävän tulevan kohtalonsa ansaitseva julmuri. Luultavasti jälkimmäistä.

Phantom Thread sivuaa feministisiä päämääriä korkeintaan sekavasti laventaessaan psykologisia luonnehdintojaan jaetun sairauden suuntaan. Mies on tauti, jota nainenkin alkaa potea.

Omaehtoisuuttaan julistava Reynolds on todellisuudessa täysin sisarensa ja muusansa kärsivällisyydestä riippuvainen sosiopaatti. Alman keikauttaminen uhrista toimijaksi maistuu liian uskomattomalta henkiseltä kuperkeikalta. Erinomaiset näyttelijätkään eivät kykene peittämään käsikirjoituksen tympäisevää ongelmaa.

Luovuttuaan leveyttään pullistelevista ryhmävalaisuista ja Robert Altmanilta omaksutuista liukuvista kamera-ajoista Andersonin teoksiin on pesiytynyt myös kerronnallista puuduttavuutta ja tyhjäkäyntiä.

Keskustelua aiheesta

Lähes seitsemän vuotta sitten Utøyalla surmattiin kymmeniä nuoria – nyt ensi-iltansa sai elokuva Utøya 22. juli

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO
Erik Poppe.

22. heinäkuuta 2011. Kyseinen päivämäärä on norjalaisille murheen murtama. Lähes seitsemän vuotta sitten tuona päivänä Anders Breivik avasi tulen Utøyan saarella, jossa oli käynnissä Norjan työväenpuolueen nuorten kokousleiri. 69 ihmistä sai surmansa, pääosa heistä oli nuoria.

Aikaisemmin samana päivänä Breivik räjäytti pommin Oslon keskustassa surmaten kahdeksan ja haavoittaen yli 200.

Nyt ohjaaja Erik Poppe ja käsikirjoittajat Anna Bache-Wiigin sekä Siv Rajendram Eliassenin ovat tehneet kyseisen päivän traagisista tapahtumista elokuvan, joka sai ensi-iltansa maanantaina Berlinale-elokuvafestivaalilla Saksassa.

Elokuvan nimi on Utøya 22. juli, suomennettuna Utøya 22. heinäkuuta.

Uhrien vanhempien ja sisarusten ei tarvitse miettiä onko kyseessä lapseni, veljeni tai siskoni.

Ohjaaja Poppe myönsi elokuvan ensinäytöksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että jotkut ovat pitäneet elokuvan ajankohtaa liian aikaisena.

– Sanoisin itse, että jos elokuvan katsominen ei satuta, se on tehty liian myöhään. Joten toteaisin, että elokuva on varmasti hyvin rankka kokemus, mutta se on myös osa tapahtumista selviämistä, Poppe sanoi Reutersin uutisen mukaan.

Hän kertoi tiedotustilaisuudessa, että elokuva on fiktio eettisistä syistä.

– Näin uhrien vanhempien ja sisarusten ei tarvitse miettiä onko kyseessä lapseni, veljeni tai siskoni.

Elokuvassa näyttelee pääosin amatöörinäyttelijöitä. Poppe kertoi, että kuvauspaikalla oli mukana psykologeja tukemassa näyttelijöitä sekä paikallisia asukkaita.

– Kun katsoo ympäriinsä Euroopassa, missä uusfasismi kasvattaa suosiotaan päivästä toiseen, meidän tulee muistaa mitä tapahtui kyseisellä saarella, miltä äärioikeistolainen terrorismi näyttää, Poppe perusteli elokuvan tärkeyttä.

Utøyalta selvinnyt Ingrid Marie Vaag Endrerud kertoi puolestaan tiedotustilaisuudessa elokuvan tarinan olevan sellainen, jonka moni norjalainen kokee mahdottomaksi kertoa.

– Kun yritän selittää mitä koin, kykenen puhumaan siitä vain suurpiirteisesti. Elokuva puolestaan voi kertoa tarinan siten, miten siihen ei pystytä kirjoittamalla tai puhumalla, hän totesi.

– Tapahtumat olivat vihaa sen puhtaassa muodossa. Yhteiskuntana meidän tulee taistella sitä vastaan.

Elokuva on haluttu kuvata nuorten näkökulmasta.

Elokuva on haluttu kuvata nuorten näkökulmasta, Episodin artikkelista selviää. Iskujen tekijän nimeä ei elokuvassa mainita lainkaan ja hänet näytetään vain muutamaan otteeseen etäällä olevana tummana hahmona.

– Kun Norjassa puhutaan aiheesta, puhe koskee yleensä esimerkiksi iskun tekijää, tämän oikeuskäsittelyä, vahinkojen korjaamista tai muistomerkin rakentamista. Vuosien aikana muisto itse tapahtumista on tuntunut hälvenevän, Poppe puolestaan totesi Helsingin sanomien mukaan.

– Utøyan saarelta selvinneet ihmiset ja heidän vanhempansa, joiden kanssa olen keskustellut, ovat olleet siitä huolissaan.

Elokuvan Suomen levityksestä ei ole vielä tietoa.

Presidentti Halonen oli todistamassa, kun kolmas Tuntematon sotilas -elokuva ylitti 1 000 000 katsojan rajan

Kuva: Foto: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas -elokuva on ylittänyt miljoonan katsojan rajan. Rajapyykki ylitettiin tänään Helsingin Tennispalatsissa, jossa paikalla oli myös presidentti Tarja Halonen. 

Terveiset tilaisuuteen lähetti myös eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.).

Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on katsotuin kotimainen elokuva sitten 1960-luvun lopun.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

The Shape of Water (2017): Tämän vuoden Oscar-suosikki on sokerinen fantasia hyljeksittyjen solidaarisuudesta

Kuva: Photo by Kerry Hayes. © 2017 Twentieth Century Fox Film Corporation

Tavanomaista sisäistyneemmin lajityyppiinsä suhtautuvalla meksikolaisella fantasiamaakarilla Guillermo del Torolla on kestänyt pitkään nousta Hollywood-ohjaajien ykkösketjuun. Kaksikymmentä vuotta Pohjois-Amerikankin markkinoita kolunnut elokuvantekijä on lähempänä jättipottia kuin koskaan aiemmin.

del Toro lukeutuu heikkouksineenkin genrensä tunnustettuihin velhoihin. Hänen visuaalinen ilmaisukielensä edustaa huomattavasti sävähdyttävämpää laatua kuin keskiverroissa kilpailijoissa.

Toisaalta ohjaajan Hollywoodissa pyöräyttämistä sarjakuvafilmatisoinneista esimerkiksi Blade 2 (2002) on silkkaa tyhjäpäistä lahtaamista, mikä kielii tietystä alttiudesta miellyttää suuren yleisön makutottumuksia. Meksikolaisen tähän mennessä ylistetyin työ on hänen äidinkielellään tehty Pan’s Labyrinth (2008), joka kamppaili parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarista.

Liki vasemmistolaisin painotuksin ladatun fantasian hyväntekijöitä ovat mykkä siivooja, hellyydenkipeä homo, väheksytty aviovaimo ja vangittu vesihirviö.

Espanjan sisällissotaan sijoittuvassa, poliittisiakin painotuksia sisältävässä rikkaan mielikuvituksellisessa teoksessa on joitain yhtäläisyyksiä nyt Suomessa ilmestyvään, Yhdysvaltojen elokuva-akatemian palkintogaalan ykkössuosikiksi nousseeseen elokuvaan The Shape of Water (2017), joka on teoksista kuitenkin selvästi sokerisempi.

Jälkimmäisen äskettäin saamat syytökset Paul Zindelin Pulitzer-palkitun näytelmän Let Me Hear You Whisper (1969) plagioimisesta voivat horjuttaa ennakkosuosikin asemaa. Sekä näytelmä että elokuva kertovat valtion salaisesta operaatiosta tarkoin suojellussa laboratoriossa 1960-luvulla.

(arvostelu jatkuu trailerin alla)

Teljetyllä otuksella halutaan teettää kokeita, joilla hallinto pönkittää maansa asemaa suurvaltapoliittisessa pelissä. del Toron sekä ohjaaman, käsikirjoittaman että tuottaman tarinan ytimessä on hyljeksittyjen ja hyväksikäytettyjen sivullisten solidaarisuus. Liki vasemmistolaisin painotuksin ladatun fantasian hyväntekijöitä ovat mykkä siivooja, hellyydenkipeä homo, väheksytty aviovaimo ja vangittu vesihirviö.

Tavoillaan kahlittujen vihollisiksi del Toro kuvaa kaksinapaista kylmää sotaa käyvät supervaltiot hämärine bunkkeritesteineen ja niitä toteuttavine likaisine kätyreineen, joista hyytävin on Michael Shannonin paatunut ahdistelijaeversti.

The Shape of Waterin itse aiheeseen nähden silotellun pinnan alla del Toro koettaa siis puhua myös paljon vakavammista asioista kuin hänen sittenkin mustavalkoinen, kenties laittomasti vaikutteensa kertomatta jättänyt tarinansa lopulta antaa myöten.

Yhteiskunnalliset teemat ulottuvat myös rasismiin mustan siivoojan hahmossa ja seksuaalisten vähemmistöjen asemaan vanhassa homoystävässä, jonka tielle osuu vain torjuntaa. Sally Hawkinsin esittämä päähenkilö ryhtyy puolestaan rajoja rikkovaan suhteeseen luolastoon teljetyn, ihmismäisen pedon kanssa. Näiden luontevimmaksi kommunikointivälineeksi muodostuu puhdas kehollisuus. Näyttävimmässä kohtauksessa ulkoisesti epäsuhtainen pari rakastelee vedellä täyttyneessä kylpyhuoneessa.

Kuten lukemattomat Hollywood-menestykset edellä myös The Shape of Water kalastelee päähenkilöilleen imelää sympatiaa syventävän rosoisuuden kustannuksella. Ristiriitaisemmat ja persoonallisemmat painotukset jäävät kahden tulen väliin jäävälle tohtorille (Michael Stuhlbarg), jonka on valittava puolensa. Kokonaisuutena hahmotukset luiskahtavat sinänsä herttaisen hännystelyn puolelle.

Luottoystävää esittävä Richard Jenkins antaa kertojaäänenä surulliselle elokuvalle alleviivatun lohdullisen auran.

ELOKUVA:
The Shape of Water
Ohjaus: Guillermo del Toro
Pääosissa: Sally Hawkins, Michael Shannon, Richard Jenkins, Doug Jones, Michael Stuhlbarg, Octavia Spencer
2017, 124 minuuttia
★★☆☆☆

Keskustelua aiheesta

Elokuva-ala heräsi Törhösen myötä – julkaisi ohjeistuksen seksuaalisen häirinnän varalta

Elokuva- ja tv-ala on ottanut käyttöön ohjeistuksen seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn. Ohjeistus antaa konkreettiset toimintaohjeet sekä seksuaalista häirintää kohtaaville että työnantajille ja esimiesasemassa oleville.

Ohje neuvoo, että seksuaalista häirintää kohtaavan tulee muun muassa kirjata ylös aika ja paikka, jolloin häirintää on tapahtunut sekä se, keitä on ollut läsnä tilanteessa.

Esimiehen puolestaan pitää välittömästi selvittää tapahtumien kulku puolueettomasti, kun hän saa ilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä. Esimiehen pitää myös ryhtyä toimenpiteisiin ja seurata niiden vaikutuksia.

Työnantajan tulee selvästi ilmaista, että työpaikalla ei hyväksytä seksuaalista häirintää. Jos tuotanto sisältää vaikkapa alastonkohtauksia tai improvisointia, tilanteet pitää käydä läpi etukäteen ja kysyä osallisten suostumus. Työnantajan vastuulla on myös esimiesten kouluttaminen seksuaalisen häirinnän havaitsemiseen, selvittämiseen ja poistamiseen.

Tuottajien järjestö, Suomen elokuvasäätiö ja Aalto-yliopisto järjestävät elokuva- ja tv-alalle tänä keväänä myös koulutustilaisuuden, jossa häirinnän ehkäisyä ja siihen puuttumista käsitellään.

Yle julkaisi viime viikolla jutun, jossa parikymmentä Ylen haastattelemaa naista syytti ohjaaja Lauri Törhöstä seksuaalisesta häirinnästä.