Politiikka

Heti ärähdys Niinistölle: ”Naiset ovat motivoituneita palveluksessa”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Reserviläisliitto tyrmää puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) ehdotuksen naisten asepalveluksen jäädytämisestä rahan säästämiseksi. Liiton toisen varapuheenjohtajan Terhi Hakolan mukaan säästöjen sijasta puolustusbudjettia tulisi nostaa.

– Ymmärrän kyllä, että säästöjä pitää saada aikaan, ja jonkinlainen puolittaminen naisten asepalveluksessa olisi ehkä mahdollista. Toisaalta tämähän tarkoittaa vain sitä, että puolustusbudjettia pitää nostaa. Emme voi maanpuolustuksesta tinkiä, se on kuitenkin tärkein asia, Hakola sanoo STT:lle.

”Kiinteistöasia on saatava järjestykseen.”

Hakolan mukaan naiset ovat saaneet asepalveluksestaan hyvää palautetta, ja myös Puolustusvoimat ovat olleet sitä mieltä, että naiset ovat motivoituneita palveluksessa.

Hakola on Niinistön kanssa samaa mieltä Senaatti-kiinteistöjen korkeista vuokrista.

– Kiinteistöasia on saatava järjestykseen, siitä olen Niinistön kanssa täysin samaa mieltä. Muuten korostan edelleen tätä: maanpuolustus on yhteiskunnan tärkein asia, eli budjetin nosto, Hakola jatkaa.

Armeijaa uhkaa jälleen rahapula parin vuoden kuluttua. Julkisen talouden suunnitelman mukaisesti puolustushallinnolta viedään rahaa porrastetusti vuodesta 2020 lähtien.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat