Mielipiteet
15.2.2018 06:37 ・ Päivitetty: 15.8.2018 12:55
Hoitsu hei, älä jätä minua
Kiinteistönvälittäjä, joka lähteekin kesken asuntonäytön pois kohti seuraavaa asuntonäyttöä. Myyjä, joka lyö kassaan vain puolet ostoksistasi ja jättää loput hihnalle. Tilaamastasi ravintola-annoksesta kokki valmistaakin vain puolet. Kuulostaako aivan absurdilta? Sitä se ei kuitenkaan ole suurelle osalle kotihoidon työntekijöistä. Asiakkaiden hoidon tarve ja heille annettu aika ja resurssit harvoin kohtaavat. Työ tehdään jatkuvan kiireen ja paineen alla, tosin vasten työntekijöiden omaa tahtoa.
Eräs ystäväni kirjoitti vähän aikaa sitten Facebook-seinällään siitä, miten hän avoimen yliopiston opinnoissaan sai parhaan arvosanan (5) vanhustyön etiikan kurssista. Samaan aikaan hän joutuu työskentelemään alimman arvosanan (1) mukaisesti vasten tahtoaan. Hän kirjoittikin: ”Paperilla arviointi voi olla vitonen, mutta käytännössä se on 1-2. Osaatteko kuvitella, miltä se tuntuu? Tehdä töitä kaikkia omia periaatteitaan vastaan?” Kirjoitusta lukiessani kurkkuani puristi. Mietin, miltä tuntuisi toimia kaiken aikaa omaa arvopohjaani vasten. Miten kukaan jaksaa huonopalkkaista työtä jatkuvan arvoristiriidan värittämänä ja miksi me sallimme sen?
Ristiriita laadukkaan ja eettisen hoidon välillä on valtava, kun työtaakka harteilla kasvaa ja omaisten vihaiset valitukset kaikuvat korvissa.
Huhtikuussa 2017 THL julkaisi Vanhuspalvelujen tuottajakohtaisen seurantatutkimuksen, minkä mukaan kotihoidon asiakkaiden määrä kasvaa jatkuvasti samaan aikaan kun ympärivuorokautisen hoidon paikkoja on vähennetty merkittävästi. Työntekijäresurssien vapautuminen vaativamman hoidon paikoista ei kuitenkaan näy kotihoidon henkilöstössä lisäyksenä. Kotihoidon asiakkaat ovat yhä monisairaampia ja huonokuntoisempia ja sitä kautta käyntimäärät ovat myös nousussa. Ristiriita laadukkaan ja eettisen hoidon välillä on valtava, kun työtaakka harteilla kasvaa ja omaisten vihaiset valitukset kaikuvat korvissa.
Taakka ei rasita ainoastaan hoitajien henkistä jaksamista, vaan yhä useampi kotihoidon työntekijä repii itsestään liikaa myös fyysisesti. Tämä näkyy äärimmäisen hyvin myös omassa työssäni fysioterapeuttina; kotihoidon työntekijöillä on enenevissä määrin erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja, joiden alkuperä usein löytyy työn fyysisestä kuormituksesta —hyvästäkin ergonomiasta huolimatta. Ei ihme, että monet kotihoidon työntekijät miettivät alanvaihtoa tai jatkokoulutusta. Toisaalta samaan aikaan työvoimapoliittiset koulutukset suoltavat uusia lähihoitajia työmarkkinoille, mikä ei voi olla ratkaisuna työvoimapulaan. Hoivatyö on sydämen työtä ja väitän, että kaikista työttömistä ei voida kouluttaa hyviä hoitajia.
Miten hinta ja laatu saadaan kulkemaan käsi kädessä?
Ihmisten hoitaminen ja terveys ovat kasvavissa määrin myytävänä. Syntyvyys on laskussa ja tulevien, yhä pienempien sukupolvien harteille on lankeamassa yhä huonompikuntoisempia hoidettavia vähemmillä laitospaikoilla. Miten hinta ja laatu saadaan kulkemaan käsi kädessä? Miten varmistamme, että hyvät hoitajat jaksavat työssään? Miten yhteiskuntamme arvokkaimpien työntekijöiden ääni saadaan kuuluviin, kun heillä ei ole mahdollisuutta tai sydäntä jättää työtään tekemättä lakkoilemalla? Meillä päättäjillä on vastuu ja velvollisuus tuoda ratkaisuja rohkeasti ja avoimesti esille.
Tulevan sote- ja maakuntauudistuksen keskellä on oltava tiukkana. Minä en halua, että vanhempieni arvokas ja hyvä vanhuus määritellään valtakunnallisen hoivayrityksen osinkotuottojen ehdoilla. Minä en halua, että kenenkään hoitajan tarvitsee itkeä työpäivänsä jälkeen sitä, että joutui jättämään kaatuneen asiakkaan lattialle, koska nostoapu olikin saatavilla vasta parin tunnin päästä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.