Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Alkoholilaki jakaa hallituspuolueiden mielipiteet

Alkoholilain uudistuksesta ei olla hallituspuolueissa yksimielisiä.

Hallituspuolueet ovat erimielisiä siitä, mitä muutoksia alkoholilakiin pitäisi tehdä, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan lain uudistus ei näytä etenevän jo julkistetun luonnoksen mukaisesti.

Varsinkin kokoomus vaatii pitemmälle meneviä muutoksia alkoholin myyntiin vähittäiskaupassa. Myös perussuomalaiset ovat vapaamman alkoholipolitiikan kannalla kuin keskusta.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) johdolla laadittu lakiluonnos ei esitä muutoksia vähittäiskaupan myyntiaikoihin tai juomavalikoimiin.

Hallituspuolueet neuvottelevat nyt siitä, voisiko vähittäiskaupan alkoholijuomien alkoholipitoisuutta nostaa.

Alkon toimitusjohtaja Hille Korhonen on arvioinut, että viinien tuominen ruokakauppoihin sulkisi ison osan Alkon myymälöistä. Väkeviä juomia myytäisiin näin nykyistä harvemmilla paikkakunnilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE