Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

20.5.2026 04:13 ・ Päivitetty: 20.5.2026 04:13

HS-gallup: SDP:n johto kokoomukseen on 7 prosenttiyksikköä

JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA / STR

Vasemmistoliiton kannatus on korkeimmillaan kolmeen vuosikymmeneen, selviää Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaisemasta kannatusmittauksesta. Puolue on viidenneksi suosituin 11,0 prosentilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

HS:n mukaan vasemmistoliiton kannatus on ollut näin vahvaa viimeksi 1990-luvun puolivälissä, kun puolue oli vielä varsin nuori. Suurimmillaan puolueen kannatus oli lehden mittauksessa 11,9 prosenttia helmikuussa 1995.

Suosituimpana puolueena jatkaa SDP 24,3 prosentilla. Toisena tulee pääministeripuolue kokoomus 17,3 prosentin kannatuksella. Neljän kärjen täydentävät keskusta ja perussuomalaiset, joita kannattaa 13,6 ja 13,4 prosenttia vastaajista.

Muutokset kuukausi sitten tehtyyn edelliseen mittaukseen nähden ovat varsin pieniä.

HS:n mukaan tuloksissa jatkuvat samat trendit, jotka ovat näkyneet jo kuukausia. SDP:n kannatus on luisunut hitaasti alaspäin, kun taas vasemmistoliitto on vahvistunut. Kokoomuksen kannatus oli huhtikuussa alimmillaan viiteen vuoteen, ja nyt vajoaminen jatkui.

Verian keräsi tutkimusaineiston internetpaneelissa huhti-toukokuussa. Tutkimusta varten haastateltiin noin 4 000:ta ihmistä.

Virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU