Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Poliisi teki kotietsinnän Helsingin Sanomien kohutun artikkelin kirjoittaneen toimittajan kotiin

Poliisi on tehnyt kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan Laura Halmisen kotiin sunnuntaina illalla, uutisoi Helsingin Sanomat.

Halminen on toinen HS:n lauantaina ilmestyneen, puolustusvoimien Viestikoekeskusta käsittelevän kohutun artikkelin kirjoittajista.

Lehden mukaan Halmiselta vietiin muun muassa tietokone ja muistitikkuja.

Helsingin Sanomien mukaan kotietsinnän perusteeksi poliisi kertoi epäilyn turvallisuussalaisuuden ilmaisemisesta. Poliisilla ei Halmisen mukaan ollut tuomioistuimen päätöstä etsinnän tekemiseksi.

Päivällä Halminen kertoo vasaroineensa hallussaan olevan tietokoneen kovalevyä tuhotakseen tietoja. Tämä aiheutti savua ja toimittaja kutsui palokunnan paikalle. Mukana tulivat myös poliisit.

HS:n tietojen mukaan koneella ei ole viestintälaki-artikkeliin liittyvää materiaalia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE