Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

22.5.2022 06:25 ・ Päivitetty: 22.5.2022 06:25

HS: Suomen viranomaisten hallussa ainakin 76 miljoonan euron arvosta Venäjän pakotelistattujen omaisuutta

Suomen viranomaisten hallussa on Venäjään kohdistuneiden pakotteiden takia jäädytettyä omaisuutta ainakin 76 miljoonan euron arvosta, uutisoi Helsingin Sanomat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lehden mukaan jäädytetystä omaisuudesta suurimman osan arvo on arvioitu, mutta arvioimatta on tiettävästi keskimääräistä arvokkaampia takavarikkoja. Lehti kirjoittaa, että Suomen viranomaiset ovat siis haalineet yli 80 miljoonan euron edestä oligarkkien ja muiden Venäjän pakotelistattujen omaisuutta.

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan ulosottolaitos on jäädyttänyt esimerkiksi suuren määrän venäläisiä junantavaravaunuja. Lehden mukaan pakotteiden alaisia junanvaunuja on yli tuhat ja niitä säilytetään salaisissa paikoissa. Vaunujen arvon arvioidaan olevan jopa parissa kymmenessä miljoonassa eurossa.

Ulosoton hallinnassa on myös isoja ja arvokkaita raaka-aine-eriä. Esimerkiksi Kokkolan satama-alueella on jäädytettynä noin 40 miljoonan euron edestä rautamalmia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU