Ulkomaat
6.4.2026 14:30 ・ Päivitetty: 6.4.2026 15:28
Orbánin valta horjuu – Unkarissa käydään propagandan kyllästämät vaalit
Tämän kevään Unkarin vaalit käydään taas sodan varjossa.
Tilanne oli sama vuoden 2022 vaaleissa, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli käynnistynyt. Nyt Unkarin hallituspuolueet, Viktor Orbánin johtama Fidesz ja kristillisdemokraattinen KDNP, yrittävät nostaa sodan vaalien teemaksi.
– Heidän viestinsä on, että jos Orbán ei ole vallassa, sota tulee Unkariin, riippumattoman tutkimuslaitos Republikon instituutin johtaja Gábor Horn kertoo.
Unkarin hallituksen viime vuosina harjoittama Ukrainan vastainen politiikka on huipentumassa vaalien alla. Sotilaat on määrätty energiainfrastruktuurin suojelutehtäviin vedoten juuri Ukrainan oletettuun hyökkäykseen.
Horn pitää Ukrainan kansan käyttämistä vihollisena vaalikampanjassa häpeällisenä ja moraalittomana.
Unkarissa vaalikampanjointi alkoi vasta maaliskuun alussa, mutta hallituspuolueiden viestiä levitettiin jo pitkään valtion varoin hallituksen ja kansalaisjärjestöjen tiedotuskampanjana.
– Käytännössä olemme eläneet jatkuvaa kampanjaa vuodesta 2024 lähtien. Hallituspuolueella on ollut tähänkin asti ulkoistettuja kampanjoita ja valtion yleisradio toistaa pelkästään hallituspuolueiden sanomaa. Se toimii 420 miljoonan euron vuosibudjetilla, Horn selvittää.
Orbánin sanotaan tylsistyneen sisäpolitiikkaan. Hän pitää itseään maailmanpoliittisena pelaajana.
KEVÄÄN vaalit ovat poikkeukselliset aiempiin verrattuna. Fidesziä haastaa nyt yksi suuri puolue, Tisza, jonka kannatus lähti nousuun vuonna 2024 silloisen presidentin eroamiseen johtaneiden pedofiiliskandaalien jälkeen.
Edellisissä EU-vaaleissa puolue keräsi jo 30 prosenttia äänistä ilman isompaa organisaatiota.
– Vuoden 2010 vaaleissa oli yksi iso monoliitti ja paljon pienempiä puolueita sen ympärillä. Nyt jakolinja on Fidesz ja muutosta vaativien ryhmä, avaa konservatiivisen Magyar Hang -lehden toimittaja László Csécsi.
Unkarissa kannatusmittauksia tekevät useat sekä hallitusta lähellä olevat että riippumattomat instituutiot. Hallituksen läheiset tahot lupaavat hallituspuolueiden varmaa johtoa, mutta riippumattomien tulokset näyttävät Tiszalle kymmenen prosentin johtoa.
– Ne, jotka haluavat Orbánin pois vallasta, ovat huomattavasti aktiivisempia. Tämä on liikekannallepanokilpailu, Horn kertoo.
Kampanjateemoilla on myös merkitystä runsaan puolen miljoonan epävarman äänestäjän lopullisessa päätöksessä.
Vladimir Putinilta ja Donald Trumpilta avoimesti tukea saavan Orbánin kampanjateema on rakentunut enemmän hänen kansainvälisen roolinsa ympärille.
– Orbánista on sanottu, että hän on tylsistynyt sisäpolitiikkaan. Sen sijaan hän haluaa näyttäytyä isojen johtajien kanssa ja kertoa, mikä ei toimi EU:ssa. Hän pitää itseään maailmanpoliittisena pelaajana, Csécsi kertoo.
TOINEN Orbánin keino on vastustajan uskottavuuden horjuttaminen. Tiszan puheenjohtajaa Péter Magyaria syytetään EPP:n ja Brysselin kätyriksi, joka Unkarin etujen sijaan palvelisi pelkästään saksalaisvetoisia unionin instituutioita.
– Tiszan kampanjaslogani on ”Toimiva Unkari”. He oikeasti käsittelevät ihmisten arkeen liittyviä aiheita, kuten terveydenhuoltoa ja koulutusjärjestelmää. Ne konkreettisesti koskevat äänestäjiä, Csécsi muistuttaa.
Toistaiseksi on kuitenkin vaikea tietää, mitä Tiszalta oikeasti voi odottaa.
– Onhan heillä populistisia ulostuloja. Mutta puolueen asiantuntijat ovat todella osaavia. Jos he saavat toimia omalla osaamisalueellaan, puolue onnistuu hyvin. Jos valtapolitiikasta tulee Fideszin tapaan ensisijaista Tiszassa, niin hyviä päätöksiä ei voi odottaa, Csécsi arvioi.
Vaikka Fideszin viestinnässä Tisza leimataan vasemmistolaiseksi puolueeksi, ovat sen takana lähes kaikki Orbania vastustavat tahot.
– Tisza nähdään kansanpuolueena, jota johtaa oikeistolaisesta Fideszistä tullut Magyar. Hän edustaa konservatiivisia sekä liberaaleja arvoja. Hänen takanaan on myös erilaisia arvoja edustavia ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat aina edustaneet vasemmistolaisia puolueita, mutta myös liberaaliäänestäjiä, yrittäjiä, vihreitä – sekä ne konservatiivit, jotka ovat pettyneet Fidesziin, Horn selvittää.
Toistaiseksi on vaikea tietää, mitä Tiszalta oikeasti voi odottaa.
Hänen mielestään Magyarin on tässä vaiheessa vaikea kampanjoida muuten kuin tekemällä hieman populistisesti lupauksia joka suuntaan. Niissä on muun muassa sosiaalisia elementtejä ja oikeusvaltion palauttamista koskevia lupauksia.
ÄÄNESTÄJIEN odotukset Tiszaa kohtaan ovat korkealla. Moni toivoo, että Orbán häipyisi vallasta, Fideszin poliitikkoja vaadittaisiin vastuuseen edellisvuosien rikoksista ja puolue vahvistaisi Unkaria Unionin ja Naton jäsenenä.
Horn ajattelee itse samoin. Ensimmäinen vaatimus on viimeisten 16 vuoden aikana vallassa olleiden vaatiminen vastuuseen.
– Fideszin ulkopuolella olevien keskuudessa vallitsee yksimielisyys siitä, että Fideszin oligarkit ovat varastaneet Unkarin varoja ja mahdollisuuksia.
Toinen vaatimus Hornin mielestä on talouden kuntoon laittaminen sekä kaverikapitalismin sijaan aitoon kilpailuun perustuvan talouden palauttaminen ja pienyrittäjien tukeminen. Tärkeää olisi myös palauttaa valtion palveluiden taso.
– Tutkimukseni perusteella demokratian palauttaminen ei Unkarin yhteiskuntaa kiinnosta, vaikka mielestäni se on tärkeimpiä kysymyksiä, Horn sanoo.
Kirjoittaja on Suomessa asuva unkarilainen toimittaja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
